Pian huomasi sotapäällikön harjaantunut silmä tien, jota myöten Efraim, jos onni olisi hänelle myötäinen, pääsisi pakenemaan.
Hiljaa huusi Josua hänelle ja oitis kuiskutti sisarenpoika enolleen: "Minä irroitan siteesi, jos vain kätesi ojennat minulle. Minun käteni ovat vapaat!"
Silloin kirkastuivat Josuan jännitetyt kasvot.
Tämä uppiniskainen poika oli kuitenkin jaloluontoinen ja pani omat aikeensa vaaraan sen hyväksi, joka, jos hän pääsisi pakoon hänen kanssaan, uhkasi estää häntä tieltä, jolla hän nuoruuden haaveilussaan luuli onnen löytävänsä.
Yhdeksäntoista Luku
Josua katseli tarkasti ympärilleen. Vielä oli taivas kirkas, mutta jos pohjatuuli kesti, täytyi pilvien, mitkä näkyivät merestä nousevan, pian sitä peittää.
Ilma oli muuttunut helteiseksi, mutta vartijat pitivät silmänsä auki ja vuorottelivat säännöllisesti toistensa kanssa. Vaikeata oli pettää heidän tarkastavaisuuttaan, mutta aivan Efraimin sijan vieressä, jonka hänen enonsa, tehdäkseen sen mukavammaksi, oli valmistanut loivasti kaltevaa kallioseinää vasten, oli kapea, alas laaksoon ulottuva maanhalkeama ja sen paljailla seinillä loisti valkeita kipsi- ja välkkyviä marianlasi-suonia kuutamossa. Onnistuiko tuon norjan pojan huomaamatta saavuttaa tämä aukko ja ryömiä sitä myöten aina tuolle pitkällä ruohikolla ja erämaan vesakolla reunustetulle suolalammikolle, johonka se päättyi, niin saattaisi hänen yrityksensä, pilven avulla, onnistua.
Tultuaan tähän vakuutukseen mietiskeli Josua yhtä tyyneesti, kuin olisi kysymys matkan suunnittelemisesta joukoilleen, onnistuisikohan hänelle itselleen, saatuaan kätensä vapaaksi, seurata Efraimia, ilmaisematta hänen aikeitaan. Mutta tätä täytyi hänen kieltää; sillä vartija, joka muutaman askeleen päässä heistä milloin istui, milloin astuskeli edes takaisin kallion partaalla, voi kuutamossa helposti huomata nuorukaisen yrityksiä irroittaa hänen lujia siteitään. Sitäpaitsi lähestyi pilvi kuuta ja pimitti sen ehkä ennenkuin tämä työ oli tehty. Niin saattoi Efraim joutua hänen tähtensä vaaraan, estyä käyttämästä ainoata onnellista silmänräpäystä pelastuakseen. Ja eikö olisi ollut iljettävin kaikista rikoksista, tuossa epätietoisessa toivossa päästä itse pakoon sulkea vapauden tie siltä, jonka luonnollinen suojelija hän oli? Niinpä kuiskasi hän Efraimille: "Minä en saata sinua seurata. Laskeudu oikealla kädelläsi olevan halkeaman kautta alas suolalammikolle. Minä pidän vartijoita silmällä. Kohta kun pilvi peittää kuun ja minä hiljaa yskäsen, niin lähde silloin. Jos onnistut, niin liity kansaan. Tervehdä vanhaa isääsi, vakuuta häntä rakkaudestani ja uskollisuudestani ja sano hänelle, mihinkä minä viedään. Noudata hänen ja Mirjamin neuvoa, se on paras. Pilvi lähestyy kuuta, eikä nyt sanaakaan enään!"
Kun Efraim kuitenkin hiljaa pyysi häntä ojentamaan hänelle kahlehditut käsivartensa, käski hän häntä vaikenemaan ja niin pian kuin kuu pimeni ja vartija, joka astui edes takaisin heidän yläpuolellaan, alkoi puhua erään toisen kanssa, joka oli tullut vaihtamaan häntä, yskähti Josua ja kuunteli tykyttävällä sydämellä ja pidätetyllä hengähdyksellä ulos yöhön ja alas rotkoon.
Ensin kuuli hän hiljaista rapinaa, ja valkean valossa, jota vartijat ylläpitivät mäen kukkulalla turvaksi petoeläimiä vastaan, huomasi hän Efraimin sijan tyhjäksi.