Nyt henkäsi hän syvään, sillä rotko oli varmaankin ottanut pojan suojaansa Mutta vaikka hän sitten teroittikin kuulonsa seuratakseen pojan ryömimistä eli liukuamista, ei hän kuitenkaan kuullut muuta kuin vartijain askeleita ja puhetta.
Mutta hän käsitti vain heidän puheensa kaikua eikä sisältöä, niin tarkasti oli hänen kuulonsa kiinnitetty pakolaisen retkeen. Kuinka notkeasti ja millä varovaisuudella mahtoikaan tuo norja veitikka liikkua!: Vielä oli hän rotkossa ja nyt näytti kuin kuu voitollisesti taistelisi pilvien kanssa, ja kun sen hopeainen puolisko kerran jakoi nuo raskaat mustat esiriput, mitkä peittivät sen ihmissilmiltä ja sen valo kuvasteli niinkuin solakka loistava patsas tuossa liikkumattomassa suolalammikossa, tuli väijyvälle Josualle mahdolliseksi nähdä mitä alhaalla tapahtui; mutta ei hän huomannut mitään, mikä olisi ollut ihmisellisen olennon kaltaista.
Olikohan pakolaiselle sattunut jotakin estettä, rotkossa? Pidättiköhän häntä joku kallionlohkare tai pohjattomuus pimeässä syvyydessään? Olikohan — ja tätä ajatellessaan luuli hän sydämensä lakanneen tykyttämästä — olikohan tuon pohjattomuuden syvyys niellyt pimeässä haparoivan?
Kuinka kaipasikaan hän nyt hiljaisintakin ääntä tuolta rotkosta. Tämä hiljaisuus oli kauhea. Mutta nyt! Oi, että nyt olisi ollut hiljaa! Nyt kuului rotkosta putoavien kivien kolina ja vieriävän maan rohina hiljaisessa yössä. Taaskin pilkisti kuunvalo pilvien raosta esiin ja Josua huomasi lammikon äärellä elävän olennon, joka enemmän oli eläimen kuin ihmisen kaltainen; sillä se näkyi ryömivän neljällä jalalla. Ja nyt purskahti vesi vilahtaen ylös. Olento tuolla alhaalla oli juossut lammikkoon. Sitten nieli pilvi jälleen yön lampun ja kaikki oli ylt'ympäri pimeätä.
Syvästi hengittäen sanoi hän itsekseen, että hän oli nähnyt pakenevan Efraimin ja että hän, tulkoon mitä tahansa, oli päässyt hyvän matkan vainoojiensa edelle.
Mutta nämät eivät levänneet eivätkä antaneet pettää itseänsä, sillä vaikka Josua, viedäkseen heitä harhaan, oli huutanut kovalla äänellä: "Schakaali!", päästivät he kumminkin kimeän vihellyksen, joka herätti heidän nukkuvat kumppaninsa. Vähän myöhempään seisoi johtaja palavalla kekäleellä hänen edessään, valaisi häntä kasvoihin ja hengitti helpommin huomattuaan hänet. Turhaan ei ollut hän sitonut häntä kahdesti; sillä kotona olisi hän saanut kärsiä, jos tämä mies olisi pakoon päässyt.
Mutta johtajan koetellessa vangin käsivarsissa olevia siteitä lankesi palavan kekäleen loimu, mikä häntä tässä valaisi, pakolaisen jättämälle sijalle. Siellä olivat vielä ikäänkuin pilkaksi nuo rikkinakerretut siteet; mutta johtaja otti ne ylös, heitti ne jälkeenjääneen jalkoihin, vihelsi alinomaa pilliinsä ja huusi sitten: "Paennut! Heprealainen! Tuo nuori kiharatukkainen!"
Välittämättä sen enempää Josuasta alkoi hän sitten ajamaan takaa. Harmista hengästyneenä antoi hän käskyn toisen perään, mitkä kaikki käsitettiin ja toteltiin.
Sill'aikaa kuin muutamat vartijat kokosivat vangit yhteen, lukivat ja sitoivat ne nuorilla kiinni toisiinsa, haki heidän päällikkönsä toisten ja koirien kanssa pakolaisen jälkiä.
Josua näki, kuinka hän antoi noiden viisaitten eläinten haistella Efraimin rikkinakerrettuja siteitä ja hänen sijaansa, ja kuinka he sitten syöksivät rotkoon. Kiivaasti hengittäen huomasi hän sittemmin, kuinka he melkoiseksi ajaksi jäivät sinne, ja vihdoin, sill'aikaa kuin kuu hajoitti enemmän ja enemmän pilviä, hyökkäsivät he rotkosta esiin ja riensivät suolalammikolle. Hän piti onnena, että Efraim oli kahlannut sen lävitse, käymättä sen ympäri; sillä koirat kadottivat sen rannalla jäljet, ja minuutti kului minuutin perästä, jolloin johtaja noiden innokasten eläinten kanssa, jotka painoivat kuononsa pakolaisen jälkiin, seurasi rantaa viedäkseen heidät jälleen oikeille jäljille. Nyt ilmaisi heidän äänekäs, iloinen haukuntansa, että he taaskin olivat jäljillä. Mutta vaikka he pakolaista vainoisivat ja saavuttaisivatkin hänet, niin ei tarvinnut tuon vangitun sotilaan enää pahinta peljätä, sillä Efraim oli päässyt hyvän matkan vainoojainsa edelle. Kuitenkin tykytti hänen sydämensä hyvin kiivaasti ja aika tuntui hänestä pysähtyneen, kunnes johtaja palasi uupuneena ja toimittamattomin asioin.