Tosin ei olisi tuo vanhempi mies koskaan voinut saavuttaa keveäjalkaista nuorukaista, mutta molemmat nuorimmat ja nopeimmat vartijat lähetettiin pakolaisen perään. Johtaja kertoi itse siitä iljettävällä pilkalla.
Tuo ystävällinen mies oli ikäänkuin muuttunut; sillä hän piti tapausta korjaamattomana häpeänä, jopa onnettomuutenakin.
Se, joka schakaali-huudollaan oli yrittänyt häntä eksyttää, oli varmaankin ollut pakolaisen apurina! Prinssi Siptah'iakin, joka oli sekoittanut itsensä hänen virkansa velvollisuuksiin, sadatteli hän kovaäänisesti. Mutta sellaista ei tulisi enää tapahtumaan ja hän tahtoi antaa koko joukkonsa tuntea, mitä Efraim'in kautta oli hänelle tapahtunut. Sentähden panetti hän vangit uudelleen kahleisiin, entisen sotapäällikön antoi hän kytkeä yskivän ukon kanssa yhteen ja vankien seisoa rivissä valkean edessä, kunnes aamu koitti.
Josua ei löytänyt mitään vastausta kysymyksiin, joita tuo uusi kahlekumppani teki hänelle; sillä ahdistetulla sydämellä odotti hän takaa-ajajain palausta. Sillävälin koetti hän koota ajatuksensa rukoukseen ja laski oman ja paenneen pojan kohtalon Jumalan käsiin, joka oli hänelle vakuuttanut apuaan. Hyvin usein häiritsi häntä johtaja raa'alla tavallaan purkaen vihaansa hänelle.
Mutta mies, joka ennen oli komentanut tuhansia, antoi tyynesti kaiken tämän tapahtua ja pakotti itseänsä sitä vastaanottamaan niinkuin poistamatonta kärsimystä rakeista tai sateesta; niinpä hän tuskin voi salata iloansakaan, kun monet takaa-ajamiseen lähetetyt vartijat, auringon laskun jälkeen, palasivat hengästyneinä ja hajalla hapsin, tuomatta muuta mukanaan kuin toisen koiran murskaantuneella päällä.
Nyt ei ollut johtajalla muuta neuvoa kuin ilmoittaa tapauksesta Etham-linnoituslinjan ensimäiseen linnaan, minkä ohitse vangit jo olivat kulkeneet, ja tähän suuntaan ajettiin nyt vangitkin.
Efraimin pa'osta alkain olivat vartijat käyneet kovemmiksi. Kun he päivää ennen olivat sallineet noiden onnettomien kulkea hitaasti eteenpäin, pakottivat he tänään heidät mitä suurimpaan kiireesen. Sen ohessa oli ilmakin helteinen ja paahtava aurinko taisteli ukkospilvien kanssa, mitkä pohjassa kokoontuivat suuriksi kasoiksi.
Josuan kaikenlaisiin ponnistuksiin tottunut ruumis kesti tämän nopean marssin vaivoja, mutta hänen heikko kahletoverinsa, joka oli harmahtunut kirjoitustuvassa, vaipui usein kokoon ja jäi vihdoin hänen viereensä makaamaan.
Silloin oli johtaja pakotettu asettamaan tuon onnettoman aasin selkään ja kytkemään erään toisen Josuan kanssa yhteen. Hän oli edellisen veli, kuninkaan tallin tarkastaja, roteva egyptiläinen, joka vietiin vuorikaivoksiin siitä onnettomasta syystä, että hän oli valtiorikkojan lähin sukulainen.
Tämän voimakkaan kahlekumppanin kanssa oli helpompi vaeltaa ja Josua kuunteli häntä osaa-ottavaisesti ja koetti häntä lohduttaa, kun hän hiljaisella äänellä uskoi Josualle ikäväänsä ja valitti hänelle, kuinka raskaalla mielellä hän jätti vaimon ja lapsen hätään ja kurjuuteen. Kaksi poikaa oli häneltä kuollut ruttoon ja häntä suretti, että hän oli estetty pitämästä huolta heidän hautaamisestaan, sillä nyt olivat hänen lemmikkinsä häneltä kadotetut sekä tässä maailmassa että ijankaikkisuudessa.