Mutta oma kuva, minkä hän peilissä näki, turhamaisuus ja toivo olla Kasanalle mieliksi voittivat varovaisuuden ja järkevän harkinnan, ja pian kimalteli hänen käsivarrellaan tuo leveä, kallis koristus.
Hovimestari seisoi hämmästyneenä tuon kauniin, ylevän ja ylpeästi katselevan nuorukaisen edessä, joksi tuo halpa lähettiläs niin pian oli muuttunut, ja hänen huulilleen tunkeutui kysymys, kuuluisiko hän Kasanan sukulaisiin, ja kun se kiellettiin, mitä sukua hän oli.
Silloin katsahti Efraim hetkisen maahan epäröiden ja pyysi sitten egyptiläisiä säästämään häneltä vastauksen, kunnes hän oli puhunut Hornechtin tyttären kanssa.
Toinen katseli häntä, päätään pudistellen vielä kerran, mutta enempää ei hän tiedustellut, sillä mitä hän kirjeestä oli urkkinut, oli salaisuus, mikä sen tiettävälle saattaisi tuottaa kuoleman, ja tuo ylevä, nuori lähettiläs oli varmaankin jonkun mahtavan miehen poika, joka kuului hänen herransa, prinssi Siptah'n salaliittolaisiin.
Vahvassa, rehevässä ruumiissaan tunsi hovimies väristyksen ja myötätuntoisuudella ja kunnioituksella katseli hän nyt tuota kukoistavaa ihmistaimea, joka niin nuorena antautui vaarallisiin yrityksiin.
Hänen herransa oli tähän saakka ainoasti viittailemalla vetänyt hänet salaisuuteen ja vielä olisi ollut mahdollista hänelle erottaa oman kohtalonsa hänen kohtalostaan. Jos hän tämän teki, niin odotti häntä murheeton vanhuus, mutta jos hän seurasi prinssiä ja tämän aikeet onnistuivat, kuinka korkealle voisi hän kohotakaan! Peljättävä ja seurauksista rikas oli valinta, minkä eteen hän, monen lapsen isä, näki itsensä asetetuksi. Otsa hikisenä ja kykenemätönnä selvästi ajattelemaan vei hän Efraimin Kasanan teltan eteen ja riensi sitten herransa luo.
Keveässä paalurakennuksessa, verhottuna raskailla kirjavilla kankailla, missä nuori leski asui, oli hiljaisuus vallalla.
Kovasti tykyttävällä sydämellä lähestyi Efraim sisäänkäytävää, ja kun hän vihdoin rohkaisi itsensä ja nosti maahan kiinnitetyn esiripun, jota tuuli puhalsi niinkuin purjetta, katsoi hän pimeään huoneesen, johonka oikealta ja vasemmalta puolelta liittyi samallainen. Toisessa oli yhtä pimeä kuin keskimmäisessäkin; mutta oikeanpuoleisesta loisti monen ra'on läpitse liehuva valo. Teltta oli kolmijakoinen tasaisella katolla, joita hän jo usein oli nähnyt, ja tuossa valaistussa huoneessa oli varmaankin se, johonka hän tunsi itsensä vedetyksi.
Ettei joutuisi uuden epäilyksen alaiseksi, täytyi hänen voittaa arkamaisuutensa, ja jo oli hän kumartunut ja vetänyt takaisin silmukan, millä esirippu oli kiinnitetty hakoihin maassa, kun valaistun huoneen ovi aukeni ja eräs naisolento astui pimeään keskihuoneesen.
Oliko se Kasana? Uskaltaisiko hän puhutella häntä? Se täytyi tapahtua!