Kokoon puristetuin käsin ja syvästi hengittäen rohkaisi hän itsensä, niinkuin olisi kysymys hiipiä kutsumattomille sulettuun kaikkein pyhimpään osaan temppelistä. Sitten lykkäsi hän esiripun syrjään ja hiljaisella huudahduksella otti hänet tuo ennen huomaamansa nainen vastaan. Mutta Efraim sai äkkiä malttinsa takaisin; sillä valonsäde oli langennut vaimon kasvoille ja se, joka hänen edessään seisoi, ei ollut Kasana, vaan hänen imettäjänsä, joka oli seurannut häntä vankien luo ja sitten leiriin. Hänkin tunsi Efraimin ja tuijotti häneen ikäänkuin olisi hän haudasta noussut.
He olivat hyvin tutut toisilleen; sillä kun hän ensikerran oli tullut joutsiampujain huoneesen, oli tuo vaimo valmistanut hänelle kylvyn ja balsamilla sivellyt hänen haavojaan, ja ollessaan toistamiseen saman katon alla, oli hän emäntänsä kanssa ollut hänen hoitajansa. Monta hetkeä olivat he silloin puhuneet keskenään ja hän tiesi, että hän oli hänelle hyvä, sillä kädellään oli hän, äidillisellä hellyydellä, häntä sivellyt, sill'aikaa kun hän puoleksi hereillään, puoleksi uneksien oli kuumeessa maannut, ja myöhemmin oli hän tiedustellut hänen kansastaan ja hän oli vihdoin tunnustanut Efraimille, että hän johtui syrialaisista, jotka olivat sukuja heprealaisille. Niinpä ei Efraimin puhekaan ollut hänelle aivan outoa; sillä vasta kaksikymmen-vuotisena naisena oli hän suuren Ramseksen muiden vankien kanssa tuotu Egyptiin. — Efraim, sanoi hän myös mielellään, muistutti häntä hänen pojastaan, tämän vielä nuorena ollessa.
Tältä vaimolta ei ollut nuorukaisella mitään pahaa peljättävänä ja sentähden tarttui hän nyt hänen käteensä ja kuiskasi hänelle, että hän oli vartijoita paennut ja tuli hänen emäntänsä luo saamaan hänen neuvojaan.
Sana "paennut" riitti vanhusta rauhoittamaan;. sillä mitä hän ymmärsi hengillä, se karkoitti toiset pakoon, mutta itse ei hän paennut. Rauhoitettuna, siveli hän nuorukaisen kiharoita ja käänsi, ennenkuin Efraim oli lopettanut kuiskutuksensa, hänelle selkänsä, rientääkseen valaistuun huoneesen ja antaakseen emäntänsä arvata, kenenkä hän tuolla ulkona oli tavannut.
Vähän myöhempään seisoi Efraim sen naisen edessä, joka oli tullut hänen elämänsä johtavaksi tähdeksi. Posket hehkuvina katseli Efraim hänen kauneihin, mutta kyyneleistä punaisiin kasvoihinsa, ja vaikka hän saikin piston sydämeensä, kun Kasana, ennen tervehtämistään, kysyi häneltä, seurasiko Hosea hänen mukanaan, unohti hän kumminkin tämän turhamaisen tuskan, huomattuaan, että hän ystävällisillä silmillä katseli häntä. Mutta Kasanan kysyttyä imettäjältä, eikö Efraim näyttänyt hänestä terveeltä ja reippaalta ja lisäksi vielä miehuullisemmalta kuin ennen, tuntui hänestä, ikäänkuin olisi hän todella kasvanut ja hänen sydämensä tykytti nopeammin.
Aina yksityiskohtiin saakka tahtoi Kasana tietää, kuinka Hosealle oli käynyt, mutta Efraimin noudatettua hänen tahtoansa ja vihdoin annettuaan halulleen perään puhua omasta kohtalostaan keskeytti Kasana, hänet neuvotellakseen imettäjän kanssa, kuinka hänet kätkettäisiin kutsumattomilta silmiltä ja uusilta vaaroilta — ja pian oli neuvo keksitty.
Ensiksi sulki vanhus Efraimin avulla teltan pääoven niin tarkasti kuin mahdollista, mutta sitten osoitti hän hänelle pimeän huoneen, mihinkä hänen oli nopeasti ja hiljaa vetäytyminen, niin pian kuin hän vain hänelle viittasi.
Kasana oli sill'aikaa kaatanut pikarillisen viiniä Efraimille ja kun hän imettäjän kanssa palasi, vaati hän hänen laskeutumaan alas giraffitaljalle hänen jalkainsa juureen ja kysyi häneltä sitten itse, kuinka hänen oli onnistunut paeta vartijoilta ja mitä hän tulevaisuudelta odottaisi. Ennakolta tahtoi hän ilmoittaa hänelle, että hänen isänsä oli jäänyt Tanikseen ja ettei hänen senvuoksi tarvinnut huolehtia, että hänen isänsä tulisi tuntemaan ja pettämään hänet.
Hänestä voitiin nähdä ja kuulla, kuinka paljon tämä jälleen näkeminen ilahdutti häntä, niinpä, kun Efraim alkoi kertomuksensa sillä, että prinssi Siptah'n käsky riisua vangeilta kahleet, josta heidän kuitenkin oli ainoastaan Kasanaa kiittäminen, oli hänelle tehnyt pakenemisen mahdolliseksi, löi hän kuin lapsi kätensä yhteen. Sitten synkistyi hänen kasvonsa ja syvästi huo'aten pitkitti hän, että ennen Efraimin tuloa oli hänen sydämensä ollut melkein murtumaisillaan valituksista ja kyyneleistä, mutta Hosea saisi tietää, mitä nainen voi uhrata hartaimman halunsa vuoksi.
Efraimin vakuutuksen, että hän ennen pakoaan oli tarjoutunut irroittamaan hänenkin siteensä, palkitsi hän kiitollisin sanoin ja kuultuaan, että Josua oli kieltäytynyt vastaanottamasta sisarenpojan apua, ettei hän tekisi turhaksi sen aikeen menestymisen, minkä hän niin viisaasti oli hänelle miettinyt, huusi Kasana kostein silmin imettäjälleen, että niin saattoi ainoastaan tämä mies menetellä.