Aukko telttaseinässä näytti hänelle kaikki, mitä tuolla sisällä tapahtui, mutta monesti sulki hän silmänsä ei nähdäkseen mitään. Useammasti kiinnitti kuitenkin tuo harmittava näky salaisella tenhovoimallaan hänet ja silloin olisi hän mieluimmin repinyt telttavaatteen kahtia, lyönyt tuon inhotun maahan ja huutanut vasten tuon uskottoman silmiä Hosean nimen ja kovimpia sanoja.
Häntä vallitseva polttava intohimo oli, hänen huomaamattaan, muuttunut vihaksi ja ylenkatseeksi. Onnellisimpana kaikista ihmisistä oli hän pitänyt itseänsä ja nyt oli hän äkkiä tullut onnettomimmaksi. Sellainen sysäys korkeimmasta korkeudesta syvimpään syvyyteen, luuli hän, ei ollut vielä kenellekään tapahtunut.
Imettäjällä oli ollut oikein. Mitä hänellä oli tuolta uskottomalta odotettavana, ei ollut muuta kuin kurjuutta ja epätoivoa!
Kerran hypähti hän jo ylös paetakseen, mutta silloin kuului taaskin hänen suloisesti kaikuvan naurunsa viehättävä ääni ja salaiset voimat pakottivat häntä jälleen kuulemaan.
Alussa oli hänen kiehuva verensä suhissut niin kovasti korvissa, että hän tunsi itsensä kykenemättömäksi seuraamaan keskustelua valaistussa telttahuoneessa. Mutta vähitellen oli hän saanut ymmärryksen koko lauseitten sisällöstä ja nyt käsitti hän kaikki, mitä he sanoivat, eikä yhtään sanaa kadonnut häneltä heidän enemmästä keskustelustaan, ja se oli kyllä puoleensa vetävää; mutta hän sai kurkistaa syvyyteen, mikä häntä kauhisti.
Kasana kielsi tuolta häpeemättömältä paljon, mutta sepä vain kiihotti häntä sitä kiihkoisemmasti pyytämään häneltä kaikki, ruumiin ja sielun, ja mitä hän hänelle sen edestä lupasi, oli kaikkein korkeinta, oli sija hänen sivullaan, kuningattaren Egyptin istuimella, jota hän tavoitteli. Selvästi puhui hän siitä, mutta sitä seuraava oli vaikeata käsittää, sillä tuolla hillitsemättömällä kosijalla oli kiire — ja hän keskeytti usein nuo kiivaasti lausutut lauseet, vakuuttaakseen Kasanaa, jonka käteen hän samana hetkenä antoi elämän ja vapauden, muuttumattomasta rakkaudestaan tai rauhoittaakseen häntä, kun hänen liian rohkeat aikeensa herättivät hänessä tuskaa ja vastenmielisyyttä. Mutta kohta alkoi hän puhumaan kirjeestä, jonka tuojana Efraim oli ollut, ja luettuaan ja selitettyään sen tunsi nuorukainen kauhulla tulleensa osalliseksi kaikkein rikoksellisimpaan yritykseen ja silmänräpäykseksi sai hän halun paljastaa kavaltajat ja antaa heidät voimallisen käsiin, jonka perikatoa he miettivät. Mutta hän karkoitti tuon ajatuksen itsestään ja ajatteli ainoastaan mielihyvällä — ensikerran tänä kauheana hetkenä — että hän piti Kasanan ja tuon suuren herran kohtalon käsissään. Ja tämä vaikutti suosiollisesti häneen ja antoi hänelle sen varmuuden ja rohkeuden takaisin, minkä hän oli kadottanut. Jota halpamaisimpia seikkoja hän edelleen kuuli, sitä varmemmin palasi totisen ja hyvän kunnioitus häneen jälleen. Sen ohessa muisti hän enonsakin sanat: "Älä anna suurelle äläkä pienelle syytä arvostella sinua muutoin kuin kunnioituksella, — silloin saat kantaa pääsi korkealla niinkuin ylpein sotasankari purppurapuvussa ja kultaisessa haarniskassa."
Vuoteellaan Kasanan huoneessa oli hän aina, kuumeen häntä kouristellessa, kertonut tämän lauseen itsekseen; mutta vankeuden kurjuudessa ja pa'on kestäessä oli se jälleen kadonnut hänen mielestään. Vasta hovimestarin teltassa, kun vanha orja piteli peiliä hänelle, virkistetylle ja voidellulle, oli hän uudestaan sitä päällemiten ajatellut, mutta nyt se tuli koko hänen sielunsa herraksi. Ja ihmeellistä! Tuo halpamainen kavaltaja tuolla sisällä kantoi purppurapukua ja kultaista haarniskaa ja näytti sotasankarilta, mutta päätään ei hän uskaltanut nostaa vapaasti, sillä työ, jota hän aikoi panna täytäntöön, voi onnistua ainoastaan valon kauhuisessa salaperäisyydessä ja oli iljettävän myyrän työn kaltaista, joka pimeydessä kaivaa maata.
Tuo inhoittava apilan lehti, valhe, petos ja uskollisuuden rikos, oli hänen työaseensa ja se, jonka hän oli valinnut auttajattarekseen, oli se vaimo — sielunsa syvyydessä häpesi hän sitä — se vaimo, jonka vuoksi hän jo oli aikeessa uhrata kaikki, mikä hänelle oli kunniallista, hyvää ja kallista.
Jumalattomuus, jota hän oli opetettu välttämään, muodosti portaat niissä tikapuissa, jota myöten tuo kehno mies aikoi korkealle kiivetä. Efraim tiesi sen, sillä prinssin aikomus oli hänen edessään niinkuin avonainen kirja.
Käärö, minkä nuorukainen oli leiriin tuonut, oli sisältänyt kaksi kirjettä. Ensimäinen tuli salaliittolaisilta Taniksessa, toinen Siptah'n äidiltä.