Ei Xanthella ollut mitään sanottavaa hänelle, hän olisi juossut pois, jos Phaon olisi uskaltanut tulla hänen luoksensa lähteelle, mutta hän tahtoi nähdä häntä, hän tahtoi tulla vakuutetuksi, puhuiko Semestre totta, kertoessaan, että Phaon aikoi naida erään rikkaan perillisen, jota hänen isänsä on kosinut Messenessä. Rahan tähden, niin oli emännöitsijä eilisiltana vakuuttanut, halusi hän muka tuota ilkiötä ja käytti nyt hyväksensä vanhuksen poissaoloa ja hiipi paikalla, kun tuli oli takassa sammunut, joka ilta pois kotoa. Vasta myöhään auringon nousun jälkeen palasi tuo soma yölintu kotiin, ihan varmaan hurjista juomingeista, tuon törkeän Hermiaan ja muitten Syrakusan sivistymättömien sällien kanssa. Ne kyllä ymmärtäisivät irroittaa hänen hidasta kieltänsä!
Sitten oli tuo vanhus samana iltana vielä kuvannut, kuinka semmoisissa pidoissa käy, ja kun hän mainitsi myös maalatuista huilun soittaja-neitsyistä, joiden seurassa huikentelevat kaupunkilaiset tuhlasivat isiensä rahat, ja edelleen huomautti, että Phaon jo nyt käveli niin kuihtuneen ja uneliaan näköisenä, kuin olisi hän pahanmaineisen Hermiaan tarkka oppilas, — silloin vihasi Xanthe tuota eukkoa ja hän oli melkein unohtaa kunnioituksen, jota hän oli velkapää osoittamaan hänen harmaille hiuksillensa, ja huutaa vasten hänen kasvojansa, että hän panetteli ja valhetteli.
Mutta tyttö ei kyennyt puhumaan, sillä se, että Phaon kosi salaisesti rikasta tyttöä Messenestä, oli loukannut syvästi hänen ylpeyttänsä, ja hänen leikkikumppaninsa näytti todellakin tavallista väsyneemmältä ja haaveksivaisemmalta.
Semestren ylistystä hänen serkustansa, nuoresta Leonaxista, oli Xanthe kuunnellut yhtä vähän, kuin sirkan sirkutusta uunin raosta, ja ennenkun emännöitsijä lopetti puheensa, oli hän noussut, kääntänyt selkänsä ja jättänyt naisten huoneen, toivottamatta hyvää yötä, niinkuin hänellä muuten oli tapana tehdä.
Ennenkun hän pani levolle huoneessansa, käveli hän edestakaisin vuoteensa edessä. Sitten aloitti hän avaamaan paksua tukkaansa niin varomattomasti, että se oikein koski.
Kauniin valmunpunaisen liinasen, jota hänen oli tapa panna kultaisien hiuksiensa ympäri, etteivät ne sekaantuisi yöllä, oli hän sitonut niin pian ja niin kireelle leuan alle, että hänen taas täytyi hellittää sitä, ett'ei hän tukehtuisi.
Sandaalinsa, joista hän oli vapauttanut pienet jalkansa ja jotka hän tavallisesti, äitivainajan neuvon mukaan, pani tuolin viereen, jolla hänen vaatteensa olivat sileästi toinen toisensa päälle pantuina, nakkasi hän tänä iltana huoneen nurkkaan, ja sillä välin oli hän yhä vaan ajatellut Phaonia, tuota perillistä Messenessä ja leikkikumppaninsa häpeällistä käytöstä ja päättänyt tutkia, oliko Semestre puhunut totta, ja miettiä yön hiljaisuudessa, mitä hänen oli tehtävä, todistaaksensa Phaonia syylliseksi ja saadaksensa tietää, kuinka hänen isänsä kosimisen laita hänen puolestansa on.
Mutta Morpheus jumala tahtoi toisin, sillä tuskin oli Xanthe pannut levolle, sammuttanut lamppunsa ja kiertänyt lujasti peitteen ympärillensä, niin uni jo valloitti hänet.
Vasta vähän ennen auringon nousua heräsi hän, ja heti oli hän taas muistellut Phaonia, perillistä ja Semestren ilkeitä sanoja ja lähtenyt lähteellensä.
Sieltä taisi hän nähdä, palasiko hänen enonsa poika horjuvin askelin kaupungista, tahi niinkuin tavallisesti astuisi huoneesta varhain, sukiaksensa ja juottaaksensa ruskeita ratsujansa, joihin ei kukaan orja saanut koskea.