"Kuinka monta juustoa?" kysyi vanhus.
"Kaksi", vastasi Lysander.
"Yksi on enemmän kuin kylläksi", keskeytti häntä Semestre. "Sinä tuot vaan yhden, Dorippe."
Parantuva kohotti hymyillen olkapäitänsä, tarttui vieressään seisovan tyttärensä käteen ja sanoi niin hiljaa, ett'ei vanhus voinut kuulla:
"Enkö minä ole tullut aivan semmoiseksi kuin tuon pienen paksupään kanat? Semestre käskee, ja minun täytyy totella hyvällä taikka pahalla. Tuolla menee hän Chloris'in jäljessä pelastamaan toista juustoa."
Xanthe hymyili suostuvaisesti, mutta Lysander korotti äänensä ja huusi silmänkääntäjälle:
"No nyt, ystäväiseni, näytä, mitä sinun näyttelijäsi taitavat. Te, nuori väki, sinä, Mopsos, ja sinä, Dorippe, hypätkää minun mielikseni, niin kauan kuin monaulus kaikuu ja vanhus on sisässä.
"Ensin tahdomme me tietää, mitä kanat taitavat", huusi mustatukkainen palvelustyttö, ripustautui rakastettunsa käsivarteen ja kääntyi Mopsoksen kanssa näytökseen päin, joka nyt alkoi uudestaan.
Silloin kuului monta kummastuksen huutoa ja monta naurahdusta, sillä kun pieni mies komensi suurinta kukkoansa näyttämään ratsastus-taitoansa, hyppäsi se nopeasti aasin selkään; kun hän käski sitä puhdistaa hänen hevostansa, veti se punaisen sulan harmaan elävän pääkoristeesta, ja lopuksi näyttäytyi se myös rummuttajana, alkaen laulaa pitkälle kurotetulla kaulallaan.
Vielä vaikeampia tekoja tekivät kanat, sillä ne vetivät jokaiselle katsojalle puisesta laatikosta puun lehden, jossa oli nähtävänä merkkejä.