Tuo pieni mies otti vähäisen lahjan käteen, levitti sen kokonaan ja sanoi, Lysanderin puoleen kääntyen:
"Meidän iällämme koetaan vaan harvoin uutta. Mutta tänään toivoisin minä ensi kertaa, senjälkeen kuin unhotin kasvamisen, olevani vielä pienempi, kuin mitä minä nyt kerran olen."
Sairas pudisti tyytymättömänä päätänsä, nähdessään pikkuisen vaatepalan ja kun silmänkääntäjä nyt hankki sitä kokoonpanemaan polvensa päällä, sanoi hän totisesti, irroittaessaan hartijoilta chlamysia, jota hän itse kantoi:
"Ota tämä vaippa, sillä mitä Lysander lupaa, sitä hän ei pidä vaan puoleksi."
Nämä viimeiset sanat aiottiin yhtäpaljon tuolle pienelle kuin Semestrelle, joka syvään hengittäen ja vapisevilla käsillä lähestyi herraansa.
Hyviä sanoja ei nyt ollut odotettavina hänen suustansa, mutta kuitenkin vähemmin katkeria ja tuimia, kuin mitä hänen huuliltansa tunkeutui, kun hän huomasi, että hänen herransa lahjoitti tänne juosseelle maankuljeksijalle vasta vähän käytetyn chlamysin ja vielä lisäksi uskalsi palkita Semestren säästäväisyyttä pistosanoilla.
Hän oli omalla kädellä vaipan huolellisesti kutonut, ja näin nyt, huusi hän, kunnioitettiin hänen työtänsä!
Kangasta olisi vielä kylläksi kirstuissa, senhän voisi Lysander tulevilla markkinoilla Syrakusassa jakaa ilveilijöitten kesken. Mutta tämä kaikkihan oli tapahtunut ainoastaan solvaistaksensa häntä hänen huolenpidosta ja uskollisuudesta. Muissa maissa, itse villien raakalaistenkin joukossa, kunnioitettiin valkoisia hiuksia, mutta täällä opettavat vanhat nuoria häpäisemään heitä pilkalla ja ivalla.
Sairaan kasvot vaalenivat tämän puheen aikana, tumma varjo näyttäytyi hänen silmiensä alla ja syvän murheen juonne hänen suunsa ympärillä.
Hän näytti niin väsyneeltä, että olisi luullut elonkipinän hänessä olevan sammumaisillaan.