Suuri ajatus heräsi hänessä ja hän oli ihan varmaan hyvin iloinen siitä, sillä hänen silmänsä alkoivat loistaa, suunsa rypistyi muhoilevaisesti ja hän näytti aivan satyrilta, joka lähestytti huulillensa viinitarhan täysintä ja kypsintä viinirypälettä.
Kun Mopsos lopetti, huomasi hän harmiksensa, kuinka iloisesti hänen surullinen kertomuksensa oli vaikuttanut vanhukseen, mutta pian nauroi hänkin, sillä ennenkuin hän oli antanut osoitusta tyytymättömyydestä, oli Iason avannut korin aasin vasemmalla puolella, ottanut ulos Semestren koristetun porsaan, pannut sen sijaan oman vaillinaisen porsaansa ja sen ohessa tyytyväisesti hihittäen sanonut:
"Semestre ei ansaitse millään tavalla sen jälkeen, mitä hän sinulle raukalle on tehnyt, jumalattaremme suosiota. Anna minun uhrata Kyprisille tämän suloisimman kaikista pienistä porsaista ja tarjoo sinä hänelle emännöitsijän nimessä minun pieni ruma eläväni; silloin ei hänen rukoustansa varmaankaan kuulla."
Mopsoksen leveät kasvot kirkastuivat tämän puheen aikana, ääneen naurettuansa löi hän nyrkillä tyhjään vasempaan käteen, pyörähti oikean jalan korolla ympäri ja huusi:
"Niin, se on oikein!"
Kohta sen jäljestä katseli hän kuitenkin niin arvelevaisesti sinne, kuin olisi näkymätöintä myrttisauvaa huiskuteltu hänen selkänsä takana, ja kysyi:
"Mutta jos hän huomaa sen?"
"Minä tiedän jo, kuinka me teemme", vastasi vanhus, antoi Mopsokselle Semestren porsaan käsivarrelle ja otti siltä nauhat pois korvista ja kiertyneestä saparosta.
Pieni sika röhki silloin niin valittavasti, kuin huomaisi se, että siltä anastettaisiin sen koristus ja tultaisiin liian lähelle sen kauneutta.
Kun Iason kohta sen jäljestä pani pojan avulla nuo nauhat omaan laihaan porsaasensa, ei se tullut sittenkään kauniimmaksi eikä näyttänyt ylpeemmältä kuin ennenkään, sillä ei se ollut juuri mikään onnellinen pieni sika ja oli tajuamaton jaloille lahjoille.