Muistopatsas, jonka edessä hän seisoi liikkumattomana, oli omituinen rakennus, joka, kukkivien köynnöskasvien ympäröimänä, oli rakennettu tiilikivestä hänen ja hänen enonsa puutarhojen välille.

Se oli mahdottoman vahva, kahden korkean pilarin ympäröimä muuri.

Siinä nähtiin useampia riviä syviä komeroita kaarevalla laella; mutta pilareilla, jotka olivat kauniisti maalatut ruskean-punaisella pohjalla, näkyi soihtuansa vaivuttava kuoleman henki erään alttarin edessä, tuolla Orpheus, joka on pelastanut puolisonsa Manalasta ja vetää nyt pelastettua yläilmoihin.

Useammat komeroista olivat vielä tyhjät; mutta muutamissa seisoi majakoita puoleksi läpikuultavasta alabasterista.

Uusimmat, jotka olivat saaneet sijansa alimmaisessa rivissä, sisälsivät hänen isoisänsä Dionysuksen ja hänen puolisonsa ja toinen uurnapari kahden äidin, hänen omansa ja Phaonin äidin tuhan.

Molemmat vaimot olivat samana päivänä joutuneet ruton uhriksi, ainoan, joka miesmuistiin oli vaivannut tätä iloista rannikkoa.

Kahdeksan vuotta sitten oli se tapahtunut.

Hän itse oli silloin vielä kuulunut lasten joukkoon, mutta Phaon oli silloin jo ollut iso poika.

Kymmenen kertaa päivässä tuli Xanthe tälle paikalle, usein ajatteli hän silloin myös noita rakkaita kuolleita ja viittasi, kun hän elävämmin muisti heitä, iloisen tervehdyksen kalliille tuhalle, koska se pakoitti häntä antamaan rakkaille muistoille ulkonaista osoitusta.

Sitävastoin tuli hänen sielunsa eteen vaan harvoin se päivä, jona polttorovio oli sammunut, ja molempien niin nuorina Manalaan kutsuttujen äitien tuhka koottiin, pantiin maljoihin, jotka asetettiin toiselle uurnalle. Nyt täytyi hänen ajatella tuota päivää, kuinka hän oli istunut erään hautapatsaan pilarin edessä, itkenyt katkerasti ja kysynyt itseltänsä yhä uudelleen, olisiko se mahdollista, että hänen äitinsä ei milloinkaan enää tulisi häntä suutelemaan, sanomaan hänelle ystävällisiä sanoja, järjestämään hänen hiuksiansa ja silittelemään häntä; niin ensimäisen kerran olisi hän silloin halunnut toruvaa sanaa rakkaasta, iäksi suljetusta suusta.