"Ja siitä sinä uskallat kerskata?" kysyi Xanthe punoittavilla poskilla. "Min'en ole sinun äitisi, ja sinä saat tehdä ja toimittaa, mitä sinä vaan tahdot, mutta jos sinä ajattelet, että minä jo kuulun sinulle, sentähden että me olemme lapsina leikkineet yhdessä ja että min'en vastenmielisesti antanut kättäni ringissä sinulle, niin olet sinä erehtynyt. Min'en huoli ketään senlaista miestä, joka tekee päivän yöksi ja yön päiväksi!"
Viimeisien sanojen aikana olivat Xanthen silmät täyttyneet kyyneleillä ja Phaon huomasi sen kummastukseksensa.
Surullisena ja rukoilevaisesti katseli hän kauan aikaa maahan, mutta sitten alkoi hän vähitellen arvata syytä hänen mielipahaansa ja kysyi hymyillen:
"Sinä luulet varmaankin, että minä vietän kuljeskelemalla yöt?"
"Niin", huusi Xanthe, veti toistamiseen häneltä kätensä pois ja kääntyi puoleksi hänestä.
"Ah", vastasi hän kummastuneena ja surullisesti, "sitä ei sinun sentään olisi pitänyt luulla."
Tyttö kääntyi, kohotti hämmästyneenä silmänsä ja kysyi:
"Mutta missä sinä sitten olet ollut viimeiset yöt?"
"Ylhäällä öljypuumetsistössä kolmen Hermeksen luona."
"Sinä?"