"Ei ainakaan minun myöntymykselläni hän sitä tee."
"Phaon!"
"Minua ilahuttaa, että sinä taas annat minulle kätesi."
"Sinä hyvä, rakas, erinomainen poika, kuinka on minun sinua kiittäminen!"
"Ei tuota ainakaan! Jos et sinä olisi ajatellut niin hulluja asioita minusta, en minä olisi koskaan puhunut vahtimisestani tuolla ylhäällä. Kenen tehtätä se sitten olisi ollut, ennenkuin Mopsos tulisi takaisin, joll'ei minun."?
"Ei kukaan, ei kukaan ole sinun vertaisesi! Mutta nyt, nyt tee kysymyksesi vielä kerran!"
"Saanko minä? Oi Xanthe, rakas hyvä Xanthe, tahdotko sinä minut tai serkkumme Leonaxin puolisoksesi?"
"Sinut, sinut ainoastaan, enkä ketään muuta maan päällä!" huusi tyttö ja kietoi molemmat kätensä nuorukaisen kaulaan; mutta hän veti tytön vasten rintaansa ja suuteli onnellisena hänen suutansa, otsaansa ja huuliansa.
Meri ja taivas, kirkas aurinko ja kaikki, mikä oli kaunista ja loistavaa sekä lähellä että kaukana, kuvastui heidän sydämmissänsä ja heistä tuntui, kuin kuulisivat he sisällisellä korvallansa kaikki, mikä laulaa, soi, nauraa ja riemuitsee. Kumpainenkin heistä ajatteli omistavansa toisessa koko mailman kaikkine iloinensa ja onnellisuuksinensa. He olivat yksi, kokonansa yksi, heitä paitsi ei ollut mitään, ja niin olivat he toinen toisillensa erinomaisen autuas maailma, jonka rinnalla kaikki muu luotu vaipui tyhjäksi.
Minuutti kului minuutin perästä, tunti lähestyi kulkunsa loppua, ja seppeleen sitomisen sijaan kiersi tyttö kätensä Phaonin kaulaan, kaukaisuuteen katsomisen sijaan katseli hän hänen silmiinsä, ja sen sijaan, että olisi ottanut vaaria lähestyvistä askeleista, kuunteli nuorukainen ja kuunteli neitonen suloisia sanoja, joita rakastavaiset aina kertovat, eivätkä kuitenkaan koskaan väsy sanomasta tai kuulemasta.