"Eikö Alkiphron, paras ja viisain kaikista ihmisistä, ole myöskin Dionysion lapsi? Hänen ensiksi syntyneelle suon minä kaikista ennen tämän hedelmällisen maatilan, ja kun rikkaan isän toimellinen lemmikki, Leonax, käskee täällä Xanthen sivulla, silloinpa ei tulekkaan puuttumaan keinoja rantarakennuksen ja muutamien marmori-istuimien uudistamiseen."
Tämän puheen aikana oli veri noussut vanhuksen päähän ja kiivaudella huusi hän:
"Sinä yhdistät ivan vääryyteen. Me tiedämme sen hyvin! Ollaksesi
Alkiphronille mieliksi, teet sinä meidät kaikki kerjäläisiksi. Jos
Lysander antaa tyttärensä Leonaxille vaimoksi, niin on se sinun
työtäsi, ainoastaan sinun, mutta me…"
Semestre ei antanut itseänsä peljästyttää, vaan kohotti myrttisauvaansa ja keskeytti Iasonia, kovalla vapisevalla äänellä huutaen:
"Sinä olet oikeassa. Alkiphroniin on tämä vanha sydän kiintynyt, joka kerran, kun se kuulee lemmikkinsä nimeä, tykyttää se nopeasti; mutta te, tosiaankin, te olette tehneet vähän voittaaksenne meitä itsellenne. Menneenä syksynä tuli runsaampi sato, kuin mitä olimme odottaneetkaan. Viinasäkkejä puuttui, ja kun me pyysimme apua teiltä…
"Silloin sanoimme me ei, kosk'emme itsekkään tienneet, mitä tehdä tuolla siunauksella."
"Ja kukapa on tappanut harmaan kissani?"
"Se oli kiivennyt Phaonin kyyhkyislakkaan ja tappanut kauneimman kyyhkyisparin poikaset."
"Näätä se on ollut, eikä tuo hurskas, ystävällinen eläin. Teidän toimenne ovat vihamielisiä, sillä kun meidän punaisenruskea kana lensi eilen teidän puolelle, karkoitettiin se kivillä. Eiköhän Phaon ole kenties pitänyt sitä jonakin terävänokkaisena ja vahvakyntisenä korppikotkana?"
"Eräs piikatyttö karkoitti sen, koska teidän siipikarjanne päivä päivältä lihoo meidän ohralla, siitä saakka kun sinun herrasi on ollut kipeä, eikä ole sitten voinut oikeutta valvoa."