— Malttakaa! Malttakaa! Kovin sinä näytät epäluuloa herättävältä, Adrian mestarini! Tulepas tänne ja kerro "atrakeos", totuuden mukaan, mitä täällä on tapahtunut.
Koulupoika seurasi tätä kehotusta ja teki sen rehellisesti, salaamatta tai parantamatta mitään siitä, mitä oli tapahtunut.
— Hm, tuumaili Dousa, pojan lopetettua kertomuksensa. — Tämä on hankala juttu. Puolustettavissa ette ole yksikään. Ellette olisi käyttänyt tikaria, olisivat teidän asianne olleet paremmalla kannalla, arvoisa herra junkkari. Mutta sinä, Adrian, ja te, te röyhkeät poikanulikat, teidän asianne… Tuolla tulee rehtori. Jos hän saa teidät käsiinsä, niin ette varmaankaan saa tänä ihanana päivänä muuta katseltavaksenne kuin paljaita seiniä. Olisin siitä pahoillani.
Röyhkeät nulikat ja Adrian heidän muassansa käsittivät tämän vihjauksen, ja jäähyväisiä lausumatta he lensivät kirkon ohitse kuin haukan ajama kyyhkysparvi.
Heti heidän poistuttuansa kaupunginpäällikkö lähestyi Nikolasta ja sanoi:
— Ikäviä juttuja! On parasta, että teette samoin kuin nuo toisetkin.
Laittautukaa kotiinne! Oletteko vierailemassa tätinne luona?
— Olen, herra, vastasi junkkari.
— Onko isänne myöskin kaupungissa?
Junkkari vaikeni.
— Hän ei tahdo, että tiedettäisiin hänen olevan täällä?