— Ei kuin isäni vain; mutta miksi sitä kysytte?
— Hän iloitsee teidän parantumisestanne. Tohtori Bontius sanoo, että te tulette aivan entisellenne.
— Niin minäkin luulen, vastasi Henriika toivehikkaasti ja jatkoi sitten hiljaa, ikäänkuin itsekseen puhuen:
— Yksi seikka on toki ihana. Kun paranen, niin voin jälleen…
Harjoitatteko te musiikkia?
— Kyllä, hyvä neiti.
— Ettekä vain huviksenne, vaan siksi että tunnette, ettette voisi elää ilman sitä.
— Teidän tulisi pysyä levollisena, arvoisa neiti. Musiikki — niin, kyllä se todellakin suuressa määrässä on rikastuttanut elämääni.
— Te laulatte?
— Täällä sitä harvoin tulen tehneeksi, mutta ollessani vielä kotona
Delftissä lauloimme joka päivä.
— Te tietysti ensi ääntä?