— Tässä talossa oppii tottelemaan, mutta kun pelastajani tulee kotiin, niin tuokaa hänet luokseni. Hänen pitää kertoa minulle noista englantilaisista ratsastajista. Tuollahan tulee Babetta rouva tuoden hänen lääkettänsä. Saatte nähdä että juon sitä säännöllisesti.
Poika palasi myöhään kotiin, sillä hän oli tohtorin lasten kanssa nauttinut kaikista markkinain ihanuuksista. Hän sai viipyä vain hetkisen Henriikan luona. Isää hän ei ollut lainkaan nähnyt, sillä tämä oli mennyt yölliseen neuvotteluun komisario van Bronkhorstin tykö.
Seuraavana päivänä oli markkinalupa lopussa, koulun piti jälleen alkaa, ja Adrianilla oli ollut aikomus suorittaa kotityöt illalla. Nyt olivat nuo englantilaiset ratsastajat estäneet häntä toteuttamasta aiettansa, ja hänen oli mahdotonta mennä kouluun, ellei kotikirjoitus ollut suoritettu. Sen hän avomielisesti tunnusti äidille, ja tämä valmisti hänelle tilaa pöydälle, jonka ääressä hän itse neuloi, — ja moni sana ja sääntö, jonka Maria ennen muinoin oli oppinut yhdessä veli vainajansa kanssa, käytettiin tuon latinaa tutkivan nuorukaisen hyväksi.
Puoli tuntia ennen keskiyötä tuli Barbara sisään ja sanoi:
— Jo riittää nyt! Huomenna varhain ennen kouluun menoa voit lopettaa sen mikä jää kesken.
Odottamatta Marian vastausta sulki hän pojan kirjat ja työnsi ne kokoon.
Hänen tätä tehdessään tärähdyttivät huonetta äkkiä ulko-ovelta kuuluvat kovat iskut. Maria heitti ompeluksensa luotansa hypähtäen istuimeltansa, ja Barbara huudahti:
— Taivaan tähden, mitä se on?
Adrian juoksi nopeasti isän huoneeseen ja avasi akkunan. Naiset kiiruhtivat hänen jälkeensä, ja ennenkuin he ehtivät puhutella rauhanrikkojaa, kuulivat he karkean äänen huutavan:
— Avatkaa! Minun täytyy päästä sisään!