Maria oli puhunut vapisevalla äänellä, mutta Pietari huudahti kovasti liikutettuna:
— Jää, jää, Maria! Tule, tule luokseni ja anna anteeksi!
Pietari tarttui hänen käteensä ja huudahti vielä kerran:
— Tule, tule!
Mutta Maria irroittihe hänen kädestänsä, peräytyi ja sanoi rukoilevasti:
— Päästä minut, Pietari. En voi… Sydäntäni kirveltää vielä liiaksi.
Pietarin kädet vaipuivat alas ja hän katsoi huolestuneena häneen, mutta
Maria käännähti ja läksi vaieten huoneesta.
Pietari ei seurannut häntä, vaan meni työhuoneeseensa ja koetti kohdistaa huomionsa virka-asioihin, mutta hänen ajatuksensa pyrkivät aina vain kiintymään Mariaan. Tuo rakkaus rasitti häntä rikoksen tavoin, ja hän oli mielestään kuin airut, joka noukkii kukkia tien varrelta ja tässä turhassa toimessa kuluttaa aikaansa ja unhottaa tehtävänsä. Hänen mielensä oli niin sanomattoman raskas ja alakuloinen, että hänestä melkein tuntui keveämmältä, kun Pankrationtornista vähän ennen keskiyötä alkoi kuulua hälytyssoittoa. Hädässä, sen hän tiesi, tuntisi ja ajattelisi hän vain sitä, mitä velvollisuus vaati, — ja rohkaistuna otti hän nyt hattunsa naulasta ja läksi vakavin askelin talostansa.
Kadulla kohtasi hän junkkari van Duivenvoorden, joka pyysi häntä tulemaan Hoogewoortin portille, sillä sinne oli jälleen saapunut englantilaisia, pieni joukko kelpo miehiä, jotka olivat kiivaassa, verisessä taistelussa puolustaneet Alfenia ja Goudan sulkua espanjalaisia vastaan, siksi kunnes heiltä loppui ruuti ja heidän täytyi joko antautua tai pelastua pakenemalla. Pormestari seurasi junkkaria ja antoi avata portin noille uljaille sotureille. Niitä oli parikymmentä, ja niiden joukossa oli alankomaalainen kapteeni van der Laen ja eräs nuori saksalaista syntyperää oleva upseeri. Pietari määräsi että heidät majoitettaisiin yöksi raatihuoneelle ja vahtitupaan. Seuraavana päivänä piti heille toimitettaman sopivia asuntoja kaupunkilaisten tykönä. Janus Dousa pyysi kapteenin luoksensa ja saksalainen meni Vaihettajan majataloon. Kaikkia kehotettiin saapumaan seuraavana päivänä puolipäivän aikaan pormestarin tykö, jolloin heille määrättäisiin asunnot ja heidät sijoitettaisiin vapaaehtoisiin joukkoihin.
Pankrationtornista kuuluva hälytys häiritsi van der Werffin talossa naistenkin yörauhaa. Barbara meni Marian tykö, ja he palasivat makuuhuoneisiinsa vasta kun olivat saaneet tietää syyn kellonsoittoon ja rauhoittaneet Henriikaa.