— Ja Leonardin paras ystävä. Olitko sen unohtanut? Olen varmaankin kertonut sinulle hänestä. Hän oli vieraanamme Jakoban häissä.
— Aivan niin. Yrjö junkkari. Hän kesytti silloin prinssin tallimestarille tuon vauhkon raudikon.
— Se oli uhkarohkea koe, sanoi Maria hengähtäen syvään.
— Raudikko on vielä nytkin hyvä juoksija, virkkoi Pietari. — Muistan, että Leonard luuli junkkarin tempuillansa ja kyvyillänsä vielä panevan maailman mullin mallin, ja nyt täytyy poika paran pysyä täällä toimetonna meidän ruokittavanamme. Kuinka hän on joutunut englantilaisten joukkoon ja tänne sotaan?
— En tiedä; hän sanoi vain kokeneensa paljon.
— Sen kyllä uskon. Hän asuu Vaihettajan majatalossa, mutta ehkä tuolla sivurakennuksessa olisi pihan puolella sopiva huone hänelle.
— Ei, Pietari, vakuutti Maria innokkaasti. — Siellä ei ole yhtään huonetta kunnossa.
— No saamme nähdä. Mutta kutsukaamme hänet joka tapauksessa huomenna päivälliselle, niin hän saa kertoa meille elämänsä vaiheista. Hän tuntuu olevan kelpo nuorukainen. Hän pyysi, etten jättäisi häntä joutilaaksi, vaan toimittaisin hänelle tehtävää. Jan van der Does asettaa hänet kyllä oikealle paikalle, sillä tuo uusi päällikkö osaa tutkia ihmisten sydämiä.
Barbara sekaantui myöskin puheeseen, Pietari käski, vaikka oli arkipäivä, oluen asemasta tuoda viiniä, ja mitä ei viikkomääriin ollut tapahtunut tapahtui nyt: talonisäntä istui aterian jälkeen umpeensa neljännestunnin pöydässä. Hän kertoi espanjalaisten nopeista marsseista ja englantilaisten luopioiden surullisesta kohtalosta, — heiltä kun oli riisuttu aseet, jonka jälkeen heidät osastoittain kuljetettiin pois. Toiset englantilaiset, joiden joukossa Yrjö junkkari oli ollut, olivat tehneet uljasta vastarintaa Alfenissa. Eräässä toisessa kiihkeässä kahakassa väitettiin don Gaytanin, sotapäällikkö Valdezin avustajan ja parhaan upseerin, kaatuneen. Nyt voivat airuet vielä päästä Delftiin, mutta seuraavana päivänä, arveli pormestari, sulkisi vihollinen varmaankin senkin tien. — Kaikesta tästä jutellessaan kääntyi Pietari Marian puoleen, ellei Barbara nimenomaan kysynyt jotakin, ja kun hän vihdoin nousi pöydästä, tilasi hän seuraavaksi päiväksi hyvää paistia vieraan varalta, jonka itse aikoi kutsua päivälliselle. Tuskin oli hän sulkenut huoneensa oven jälkeensä, kun Liisa kiiruhti Marian luo, kietoi käsivartensa hänen polviensa ympärille ja kysyi:
— Äiti, eikös Yrjö junkkari ole tuo iso kapteeni, jolla on sininen sulka ja joka juoksi niin nopeasti portaita alas sinua vastaan?