— Hän se on, vastasi Maria vakavasti. — Mutta jos pidätte minusta, niin unohtakaa mitä hänestä kerroin, tai elkää ainakaan huvitelko viittailemalla siihen, sillä se loukkaisi minua kovin.
— Kuinka voisin sitä tehdä! Tehän olette toisen vaimo.
— Niin, toisen, jota kunnioitan ja rakastan, joka luottaa minuun ja itse kutsui junkkarin taloonsa. Minä pidin tuosta nuorukaisesta, iloitsin hänen luonnonlahjoistaan ja olin huolissani, kun hän piloillaan saattoi henkensä vaaraan, ikäänkuin se olisi ollut joutava lehdykkä, jonka heittää virran vietäväksi.
— Entä nyt, kun olette jälleen nähnyt hänet, Maria?
— Nyt tiedän mikä on velvollisuuteni. Pitäkää te vain huolta siitä, etteivät turhat puheet häiritse mieleni rauhaa.
— Kyllä, kyllä, Maria. Mutta utelias olen sittenkin näkemään tuon Yrjö ritarin ja kuulemaan hänen lauluansa. Valitettavasti ei yhdessäolomme kestä kauan. Minä tahdon kotiin.
— Tohtori ei salli teidän vielä lähteä.
— Tohtorista vähät. Minä lähden, niin pian kuin tunnen olevani kyllin terve. Isältäni kielletään pääsö tänne, mutta teidän puolisollanne on suuri vaikutusvalta ja tahtoisin keskustella hänen kanssansa.
— Tahdotteko tehdä sen jo huomenna?
— Mitä pikemmin, sen parempi, — onhan hän teidän miehenne, ja kuten sanoin, olen täällä kuin kuumilla kivillä.