— Ilolla, vastasi junkkari, ja Pietari sanoi ojentaen hänelle kätensä:
— Minun täytyy lähteä virkatoimiini, mutta ilmoittakaa naisväelle, mitä tarvitsette ja milloin aiotte muuttaa tänne. Mitä pikemmin sen parempi. Eikö niin, Maria?
— Lausun teidät tervetulleeksi, junkkari Yrjö. Nyt menen katsomaan potilasta, jota täällä hoidamme. Ilmoittakaa Barbaralle mitä haluatte.
Maria tarttui puolisonsa käteen ja läksi hänen seurassansa huoneesta.
Leski jäi kahden kesken junkkarin kanssa, ja hän koetti nyt ottaa selkoa vieraan toivomuksista. Sitten hän meni hakemaan kälyänsä, ja kun hän löysi hänet Henriikan luota, löi hän kätensä yhteen, huudahtaen:
— Siinä se vasta on ihminen! Neiti, sen sanon, että minä, vanha ihminen, en ikipäivinäni ole nähnyt toista sellaista. Sitä sydäntä, — ja kauneutta sen ohella! Kenelle onnen antimia suodaan, sille niitä suodaan täysin mitoin, jolla on, sille annetaan! Ne sanat ovat todet!
Neljäskolmatta luku.
Pietari oli luvannut Henriikalle että pyytäisi neuvoston toimittamaan hänelle saattoväkeä.
Henriikasta oli vaikeata lähteä pormestarin talosta. Marian olennon puhtaus virkistytti häntä; hänestä oli kuin hänen kunnioituksensa omaa sukupuoltaan kohtaan olisi lisääntynyt seurustellessa hänen kanssansa. Eilen oli hän kuullut hänen laulavankin. Kuten Maria itse, niin oli hänen äänensäkin. Joka sävel oli raikas ja puhdas, ja Henriikaa pahoitti, ettei hänen ollut suotu laulaa yhdessä hänen kanssansa. Lapsistakin oli hänen vaikea erota. Mutta hänen täytyi lähteä, jo Annankin takia, sillä kirjeiden kirjoittamisesta ei olisi mitään hyötyä: Jos Henriika olisi kirjoittanut isälle, rukoillakseen häntä antamaan anteeksi tuolle hylkäämällensä tyttärelle, olisi isä tuskin lukenut kirjettä loppuun. Suusanalla oli hän pikemmin taivutettavissa jonakin suotuisana hetkenä. Henriikan täytyi saada keskustella isän kanssa, mutta häntä kammotti elämä tuolla kotilinnassa, varsinkin kun hän tiesi ettei isä suinkaan häntä kaivannut. Voidakseen säilyttää perintönsä oli hän lähettänyt tyttärensä tädin luo kidutettavaksi, hänen sairastaessaan hengenvaarallista tautia oli hän mennyt turnajaisiin, ja kirje, jonka Henriika oli saanut eilen, sisälsi vain tiedon, että isältä oli kielletty pääsö kaupunkiin ja että Henriikan pitäisi lähteä Haagiin junkkari de Heuterin taloon. Kirjeeseen oli suljettu sotapäällikkö Valdezin allekirjoittama suojeluskirja, jossa Filip kuninkaan upseereja ja sotamiehiä kehotettiin pitämään huolta hänen turvallisuudestansa matkalla.
Pormestari oli arvellut että hänet, sopimuksenhierojan saattamana, voitaisiin kantotuolissa kuljettaa espanjalaisten joukkojen tykö, eikä lääkäri enää vastustanut hänen lähtöänsä. Toivottavasti hän voisi lähteä jo tänään.