Yrjö kumarsi ja läksi majataloon.
Kun naiset jäivät kahden, kysyi Henriika:
— Tiedättekö, ketä naista herra von Dornburg tarkoitti?
— Kuinka sen voisin tietää? vastasi Maria. — Levähtäkää vähän, neiti.
Heti kun junkkari palaa luon hänet luoksenne.
Maria meni pois ja istuutui rukkinsa ääreen kehräämään, Barbaralle seuraksi. Yrjö viipyi poissa kauan aikaa. Keskiyöllä hän vihdoin palasi, mutta hän ei tullut yksin, vaan kahden seuralaisen kanssa. Kapteeni van der Laen ei ollut katsonut voivansa suoda hänelle lomaa moneksi viikoksi — sillä niin kauan olisi hän viipynyt matkalla Luganoon —, mutta junkkari oli neuvotellut taiteilijan kanssa ja tämä oli heti tiennyt ehdottaa sopivan sanansaattajan. Nopeasti sovittuansa hänen kanssansa Vilhelmi toi hänet heti muassaan: lähetti oli vanha hovimestari Belotti.
Kuudeskolmatta luku.
Laajalla ampumakentällä, joka oli valkoisen portin lähellä Rapenburgin ja kaupunginmuurin välillä, oli seuraavana aamupäivänä vilkasta elämää, sillä siellä piti neuvoston päätöksen mukaan kaupungin kaikkein asukasten, köyhäin ja rikasten, ylhäisten ja alhaisten, juhlallisella valalla vannoa pysyvänsä uskollisina prinssille ja vapaudenasialle.
Tuuheiden lehmusten alla seisoivat juhlapuvussa komisario van Bronkhorst, pormestari van der Werff ja kaksi raatimiestä; heidän piti vannottaa noita vanhuksia, miehiä ja nuorukaisia, joita virtaili joka taholta. Tuo juhlallinen toimitus ei ollut vielä alkanut. Janus Dousa lähestyi nyt täydessä soturinpuvussa, pantsari nahkakölterin päällä ja kypäri päässä, käsi kädessä van Houtin kanssa herra Pietaria ja komisariota ja sanoi:
— No, nyt se taas nähdään! Työkansa on saapunut miehissä, mutta herroista, jotka upeilevat sametissa ja turkiksissa, ovat useimmat poissa.
— Heidän täytyy tulla! huudahti kaupunginsihteeri uhkaavasti.