— Palatkaa kotiinne, ja Jumalan haltuun, lisäsi Janus Dousa. — Ei, odottakaa; minä lähetän kumminkin teidän mukananne vastauksen sotapäällikölle.
— Isäni kirjettä ette siis suvaitse vastata? kysyi Nikolas.
— Emme, junkkari. Me emme tahdo olla missään tekemisissä vapaaherra Matenessen kanssa, vastasi komisario. — Mitä teihin tulee, niin voitte palata kotiin tai odottaa täällä, kuinka vain haluatte.
— Menkää serkkunne luokse, junkkari, sanoi Janus Dousa ystävällisesti. — Kestää hetken vielä ennenkuin saan käsiini kynän ja paperia ynnä vahaa, jolla voin sulkea kirjeen. Neiti van Hoogstratenia ilahduttaa varmaankin, jos hän teiltä saa kuulla jotakin isästänsä.
— Jos tahdotte käydä tervehtimässä neitiä, nuori herra, sanoi pormestari, — niin on taloni teille avoinna.
Nikolas mietti hetken ja sanoi sitten nopeasti:
— Tahdon kyllä, viekää minut hänen tykönsä.
Kun poika Warmondin herran seurassa, joka oli ottanut opastaaksensa häntä, oli saapunut kaupungin pohjoispäähän, kysyi hän junkkarilta:
— Te olette junkkari van Duivenvoorde, Warmondin herra?
— Niin olen.