Kuin huumautuneena laskeusi Yrjö portaita alas. Hänellä oli kädessään palat tuosta kirjasta, johon hän ystävänsä häiden jälkeen oli sepittänyt koko sarjan Marialle omistettuja runoja.
Eteiseen tunki valkeanvaloa keittiöstä. Yrjö meni sinne, astui suoraan lieden luo, ja ennenkuin edes oli vastannut Barbaran ystävälliseen tervehdykseen heitti hän tuleen nuo lehdet, jotka kertoelivat hänen puhtaasta ja suloisesta nuoruudenunelmastaan.
— No, no, junkkari! huudahti leski. — Ei kaikille ruuille sovi kova tuli. Mitäs te nyt oikeastaan poltatte?
— Mielettömiä sepustuksia, vastasi junkkari. — Elkää pelätkö. Enintäinkin voisivat ne sulaa kyyneliksi ja sammuttaa tulen. Kohta ne ovat tuhkana. Nyt lentelevät jo kipinät säännöllisissä jonoissa mustien, hiiltyneiden paperien välitse. Kuinka somalta tuo näyttää! Ne tulevat ja entävät pois ja katoavat — kuin ruumissaatto tulisoihtuineen pilkkosen pimeään yöhön. Hyvästi, lapsi raukat, — hyvästi, rakkaat runoni! Katsokaapa tänne, muori! Nyt ne kipertyvät kokoon kiihkeästi kiemuroiden, ikäänkuin niille tuottaisi tuskaa että niiden täytyy palaa.
— Mitä puheita nuo nyt ovat! keskeytti häntä Barbara, työntäen hiiltyvän kirjan pihdeillä valkeaan. Sitten hän jatkoi varoittavasti, osottaen otsaansa: — Usein oikein pelottaa kuullessa teidän tuumianne. Tuollaiset puheet, jotka ovat kuin psalmeista ikään, eivät ole arkipäivien eivätkä meidän keittiömme varalta. Jos olisitte minun poikani, niin kyllä minä teille opettaisin! Ei kiihko kunniaksi! Hiljaa ajain kylään pääsee.
— Hyvä neuvo matkaevääksi, vastasi Yrjö, ojentaen leskelle kätensä. — Jääkää hyvästi, muori kulta! En voi täällä kauemmin kestää. Puolen tunnin kuluttua olen kääntänyt selkäni tälle kunnon kaupungille.
— Mitä te nyt loruatte… Vai neitikö teidät vie muassansa? Aatelismies ja aatelisneito. Sehän sopisi… Mutta erehtynen kai kumminkin, ettehän te ole olleet sellaisissa väleissä. Hän on hyväsydäminen, mutta soisin teille mieluummin jonkun toisen, kuin tuon paavilaisen tuulenhatun.
— Onko Henriika siis kertonut teille…
— Hän läksi juuri täältä. Hyvä Jumala, hänhän menee omaistensa tykö, ja meillä… Työläs on tyhjää jakaa! Hänelle sanoin kernaasti hyvästit, mutta teitä, Yrjö, teitä…
— Minä autan hänet kaupungista, ja sitten — nyt te ette varmaankaan nuhtele minua — sitten liittäydyn geuseihin.