Kuudentena päivänä syyskuuta palasi Maria kotiin aamukävelyltä. Syyssumu pimensi ilman ja merituuli toi katuja pitkin entäessään mukanaan hienoa sateenvihmaa. Vettä tippuvat puut olivat jo kauan sitten menettäneet lehtensä, mutta niitä eivät olleet vieneet syystuulet, vaan lapset ja aikuiset, jotka olivat kuljettaneet keittiöihin tuota madonruokaa, ikäänkuin hyviäkin vihanneksia.
Schagenpolulle tultuaan näki Maria Adrianin ja saavutti hänet pian. Poika kulki veltosti eteenpäin, laskien itseksensä ääneen. Maria mainitsi hänen nimensä ja kysyi, miksi hän ei ollut koulussa ja mitä hän oikeastaan tuumiskeli.
— Minä lasken, vastasi poika. — Nyt niitä on yhdeksän.
— Yhdeksän?
— Yhdeksän ruumista olen nyt nähnyt kulkiessani. Rehtori lähetti meidät kotiin. Maisteri Dirks on kuollut, ja meitä oli tänään enää vain kolmetoista. Tuolla taas kannetaan ruumista.
Maria veti pääliinansa lujemmin kiinni ja kulki eteenpäin. Vasemmalla oli korkea, kapea talo. Siinä asui muudan suutari, joka näytti olevan iloluontoinen mies, sillä hänen katuovensa yläpuolella oli kaksi leikillistä päällekirjoitusta. Toinen oli tällainen:
"Täällä on kenkiä, saappaita,
Mataloita ja korkeita.
Daavidit, Goljatit, täältä vaan
Sopivat jalkineet ostetaan."
Ja toinen:
"Israel korpia kiertäissä
Käytti samoja kenkiä
Vuotta neljäkymmentä.
Jos elettäis vielä sen tavan mukaan,
Suutarin oppiin ei menisi kukaan."
Katonharjalla oli haikaranpesä. Se oli tyhjä. Näin varhain eivät nuo punanokkaiset vieraat tavallisesti lähteneet etelää kohden, ja niitä näki vielä Leidenissä siellä täällä seisovan katoilla mietteisiin vaipuneina. Minnekähän suutarin rakkaat asuintoverit olivat joutuneet? Eilen puolipäivän aikaan oli isäntä, joka tavallisesti maaliskuussa omin käsin kiinnitti tuon onneatuottavan pesän katolle, hiipinyt väijyksiin ja ampunut jousellaan ensin naaraksen ja sitten kotiinpalaavan koiraksen. Vaikeata oli hänen ollut tehdä se, ja hänen vaimonsa oli murhan tapahtuessa itkenyt keittiössä — mutta kun kalvava näläntuska rasittaa ja näkee omaistensa kuolevan ravinnon puutteesta, silloin ei välitä vanhasta ystävyydestä eikä tulevasta onnesta, vaan hakee vain pelastusta ensi hädästä.