— Mitä nyt on tekeillä?
— Loppu on pantu alulle, vastasi Pietari koleasti.
— He ovat päässeet teistä voitolle äänestyksessä? huudahti Maria. — Baersdorp ja nuo toiset katalat pelkurit aikovat ruveta hieromaan sovintoa?
Silloin oikaisihe Pietari pystyyn ja huusi kovalla äänellä ja uhkaavasti:
— Pidä vaari kielestäsi! Kun näkee lastensa kuolevan ja ruumisten sulkevan tien omaan asuntoon, kun on vastattava tuhansien kuolemasta, kun on saanut kuulla kirouksia ja sadatuksia viikkomääriä ja turhaan odottanut apua yli kolmannesvuoden, — kun näkee joka taholla silmiensä edessä vain ääretöntä, yhä lisääntyvää kurjuutta ja silloin tarttuu vihollisen pelastavaan käteen…
— Niin on pelkuri, on petturi, on valapatto!
— Maria! huudahti Pietari jymisevällä äänellä ja lähestyi häntä uhkaavan näköisenä.
Pää pystyssä ja nopeasti hengittäen viittasi Maria häneen, huudahtaen ankarasti, hieman vavahtelevalla äänellä:
— Sinä, sinäkö olet äänestänyt Baersdorpin ja hänen hengenheimolaistensa kanssa, sinä, Pietari van der Werff! Sen teit sinä, prinssin ystävä, tämän uljaan kaupungin tuki ja turva, sinä, sama mies, joka vannotit kaupunkilaisia, marttyyrin poika, vapauden palvelija!
— Jo riittää! keskeytti häntä Pietari, vavisten häpeästä ja raivosta. — Tiedätkö, miltä tuntuu vastata Jumalan ja ihmisten edessä tästä rajattomasta kurjuudesta?