Nyt Pietari oli löytänyt mitä haki. Hän otti hattunsa ja huomasi jälleen vaimonsa.
Kuinka kalpealta ja pettyneeltä tämä näytti!
Pietarin sydäntä kirveli; mielellään hän olisi pukenut sanoihin tuon valtavan ja lämpimän rakkauden, jota tunsi vaimoansa kohtaan, ja lausunut hänelle herttaiset onnittelut, mutta tällä hetkellä, tämä suru mielessä, nämät huolet sydämellä hän ei voinut sitä tehdä, ja siksi ojensi hän vain Marialle molemmat kätensä sanoen sydämellisesti:
— Tiedäthän, Maria, kuinka kallis minulle olet, ja ellet sitä tiedä, niin sanon sen sinulle tänä iltana. Minun täytyy vielä tavata herrat raatihuoneella, muutoin menee kokonainen päivä hukkaan, ja näinä aikoina ovat hetket kalliita. No, Maria?
Maria katsoi maahan. Mielellään hän olisi heittäytynyt miehensä povelle, mutta hänen loukattu ylpeytensä ei sitä suvainnut, ja salainen voima oli tenhonnut hänen kätensä eikä sallinut hänen laskea niitä miehensä käsiin.
— Hyvästi, sanoi hän hiljaa.
Silloin Pietari huudahti nuhtelevasti:
— Maria! Toden totta, tänään ei ole sopiva aika oikuttelemiseen. Ole järkevä ja tule luokseni!
Mutta Maria ei tullut heti. Pietari kuuli kellon ilmoittavan neljättä tuntia, jolloin neuvoston istunto oli lopussa, ja hän läksi huoneesta taaksensa katsomatta.
Kukkavihko oli jäänyt pöydälle. Maria huomasi sen ja voi tuskin pidättää kyyneleitänsä.