— Kaiken! sanoi van der Werff vakaasti ja lujalla äänellä, ja kaupunginsihteeri toisti tulisesti:
— Kaiken, kaiken, — niin kaiken!
Hetkeksi noiden samanmielisten miesten kädet lujasti sulkeutuivat toisiinsa. Äänetön vala sitoi heidät tänä hetkenä toisiinsa, ja kun sitten Nordwykin herra läksi toiseen suuntaan ja van Hout toiseen, niin vastaantulevista porvareista oli juuri kuin heidän kookkaat vartalonsa olisivat kasvaneet viime hetkinä.
Pormestari läksi viipymättä vaimonsa huoneeseen, mutta hän ei löytänyt häntä sieltä. Maria oli mennyt kälynsä kanssa kävelemään maalle päin.
Palvelustyttö vei kynttilän pormestarin huoneeseen. Tämä meni hänen jälkeensä, tutki pistooliensa jykeviä lukkoja, vyötti vanhan miekan vyöllensä, pani satulalaukkuun mitä tarvitsi ja kulki sitten edes takaisin suorana ja kokonaan vaipuneena miettimään tehtäväänsä.
Oven edustalla polki Nordwykin herran raudikko kivitystä ja kattojen ylitse loisteli iltatähti.
Nyt aukeni katuovi.
Pormestari tuli eteiseen, mutta hän näki siellä vain Adrianin, joka tuli kotiin, mutta ei puolisoansa.
Hän jätti pojalle toimeksi lausua äidille sydämelliset terveiset ja sanoa hänelle, että isän täytyi tärkeissä toimissa lähteä tapaamaan prinssiä.
Vanha palvelija oli jo pessyt pikku Liisan ja riisunut häneltä vaatteet. Hän toi peitteeseen käärityn lapsukaisen isän nähtäväksi. Tämä suuteli tuota rakasta pikku olentoa, joka hymyili hänelle omituisesta kuoruksestaan, painoi huulensa Adrianin otsalle, käski vielä kerran sanomaan äidille terveisiä ja läksi sitten ratsastamaan Marendorpinkatua pitkin.