— Mutta miksikähän hän ei ole mennyt naimisiin?
Parooni kohautti olkapäitään ja vastasi:
— Viattomia miehet siihen ainakin ovat.
— Miksikä hän sitten ei ole mennyt luostariin:
— Kukapa sen tietää. Naissydämiä on vielä vaikeampi ymmärtää kuin sinun kreikkalaisia kirjojasi. Sen saat vielä kokea. — Mitä teillä tädin kanssa oli tekeillä, kun minä tulin sisään?
— Katsos, vastasi poika, otti ohjakset suuhunsa ja veti sormikkaan vasemmasta kädestään, — hän pisti tämän sormuksen sormeeni.
— Kallisarvoinen smaragdi! Muutoin hän ei mielellään luovu tuollaisista.
— Ensin hän tarjosi minulle toista ja sanoi lahjoittavansa sen minulle korvaukseksi niistä iskuista, joita eilen olin saanut siksi että olen kuninkaalle uskollinen. Eikös se ollut hassua?
— Eikä vain hassua, minun nähdäkseni.
— Ei minunkaan luontoni sallinut ottaa lahjoja mustelmista. Vetäisin siis nopeasti pois käteni ja sanoin, että minäkin puolestani olin antanut noille porvaripojille muistoja kotiin, ja että tahdoin ottaa sormuksen palkinnoksi siitä.