— Toiste, Vilhelmi. Nyt ei teidän pidä keskeyttää minua. Kuulkaa pikemmin perinpohjin, millainen tuo haava on, joka povessani kirvelee. Siis vielä kerran: kaikki toimeni ovat ritarillisia, mutta kumminkin — jos esimerkiksi tuo Wibisma, joka isältäni on oppinut miekkaa käyttämään, minua kohtelee pahoin ja saa sappeni kuohahtamaan, ja minä rohkenisin vaatia häntä kaksintaisteluun, kuten oikeuteni olisi, mitä hän silloin tekisi? Hän nauraisi ja kysyisi: "Paljonko tuo miekkailuharjoitus maksaisi, mestari Allerts? Vai on teillä teräviäkin miekkasimia!" Tai ehkei hän sanoisi mitään, ja olemmehan juuri nähneet, kuinka hän silloin menettelee. Hänen katseensa liukuivat taitavasti ohitseni ja kuurot olivat hänen korvansa. Minäkö häntä haukun vai rakkikoira, se on hänestä yhdentekevää. Jos äsken joku Renneberg tai Brederode olisi ollut minun sijallani, kuinka nopeasti olisikaan Wibisman miekka lentänyt huotrastansa, sillä hän osaa miekkailla eikä ole mikään pelkuri. Mutta minähän se vain olin, vain minä! — Ei kenestäkään ole hauskaa, jos häntä lyödään vasten kasvoja, mutta — kautta kelpo isäni! — helpompi on sietää julkeintakin loukkausta kuin sitä tunnetta, että on liian halpa voidaksensa loukata. Katsokaas, Vilhelmi, kun tuo espanjalainen lurjus ei ollut minua näkevinänsä…
— Silloin rupesi partanne vavahtelemaan.
— Hyvähän teidän on laskea leikkiä, te ette tiedä…
— Kyllä, kyllä, herra Allerts, ymmärrän teitä varsin hyvin.
— Ja te ymmärrätte myöskin, miksi minä niin nopeasti toimitin itseni miekkoineni ulos?
— Varsin hyvin. Mutta tehkää hyvin ja pysähtykää hetkeksi. Kyyhkyset tuolla häkissä räpyttelevät niin levottomasti siipiään; ne kaipaavat ilmaa.
Miekkailija pysähdytti oriinsa, ja Vilhelmin ottaessa pois vettä tippuvan peitteen edessään olevalta pieneltä häkiltä hän sanoi:
— Kuinka voi miehinen mies hoidella tuollaisia kilttiä pikku eläimiä? Jos teitä kerran haluttaa tuhlata musiikille pyhitettyä aikaanne siipikarjan mielistelemiseen, niin kesyttäkää sitten toki haukkoja. Se on ritarillinen toimi ja voitte sen oppia minulta.
— Sallikaa minun pitää kyyhkyseni, vastasi Vilhelmi. — Ei niitä ole niinkään helppo pitää kurissa kuin luulisi, ja useinhan on niistä myöskin ollut hyötyä sodassa, joka tietenkin on ritarillinen toimi sekin. Muistelkaapa vain Haarlemia! — Nyt alkaa jälleen valaa vettä. Ellei tuo viittani olisi niin kovin ahdas, niin suojelisin sillä kyyhkysiäni!
— Olette siinä tosiaankin kuin Goliat Daavidin puvussa.