Vanha neiti ei kumminkaan joutunut hämilleen tuosta kiellosta, vaan toisti vain kehotuksensa entistä lujemmin ja lisäsi, tuodakseen esiin vaikuttavan perusteen:
— Monseigneur on tullut ja tahtoo kuulla lauluasi.
— Kiitos kunniasta, vastasi tyttö, — kiitos kunniasta, mutta kuinka monesti minun on toistettava etten tule?
— Saanko kysyä, miksi, kaunokaiseni? lausui vanha nainen.
— Siksi etten sovi sinun seuroihisi, huudahti Henriika kiivaasti, — siksi että päätäni pakottaa ja silmiäni polttelee, siksi etten tänään voi laulaa ja siksi… siksi… siksi… — Minä rukoilen sinua jättämään minut rauhaan!
Vanhuksen viuhka vaipui alas ja hän sanoi kylmäkiskoisesti:
— Mutta kaksi tuntia sitten sinä lauloit — vai etkö?
— Lauloin.
— Sitten ei päänsärkysi voi olla niin vaarallista ja Denise pukee sinut.
— Jos hän tulee, niin lähetän hänet takaisin. Äsken otin harppuni haihduttaakseni kipuani laulamalla. Se auttoi hetkiseksi, mutta nyt kolhii päätäni kahta kovemmin.