— Tekosyitä!
— Ajattele, mitä tahdot. Ja jos vaikka tällä hetkellä voisin paremmin kuin orava metsässä, niin en kumminkaan tulisi herrojesi luo. Minä jään tänne. Nyt sen tiedät. Jään tänne. Vakuutan sen kunniani kautta, ja minä olen Hoogstraten kuten sinäkin.
Henriika oli noussut paikaltaan ja hänen silmistänsä säteili kammottava hehku ahdistelijaa vastaan. Vanha neiti leyhytteli viuhkaansa nopeammin ja hänen ulkoneva leukansa vavahteli. Sitten hän sanoi lyhyesti:
— Annan arvoa sanallesi! Et tule siis! Vai et tule!
— En! huudahti tyttö ynseän varmasti.
— Jokainen noudattakoon tahtoansa, vastasi vanha nainen ja kääntyi ovea kohden. — Mikä on liikaa, se on liikaa. Tästä et saa kiitosta isältäsi.
Näin sanoen tarttui neiti van Hoogstraten pitkään laahukseensa ja läheni ovea. Hän pysähtyi ja loi vielä kerran kysyvän katseen Henriikaan. Tämä huomasi hyvin, että täti viivytteli, mutta käänsi tahallaan hänelle selkänsä, vastaamatta mitään tuohon salaiseen uhkaukseen.
Heti kun ovi oli sulkeutunut, vaipui tyttö alas tuolille ja hänen otsansa painui pitkäksi aikaa marmorilevylle. Sitten hän nousi nopeasti, ikäänkuin seuratakseen harrasta kehotusta, aukaisi kiivaasti vaatearkkunsa kannen, heitteli pois tieltä sukat, liivit ja kengät suurissa kaarissa yli kirjavan lattian ja nousi ylös vasta kun oli löytänyt muutamia kirjepaperiarkkia, jotka oli ottanut mukaansa kotoa lähtiessään.
Häntä pyörrytti noustessa polviltansa, mutta hän pysytteli seisoallaan ja vei pöydälle ensin valkoisen paperin ynnä nuottikirjan ja sitten suuret kirjoitusneuvot, jotka jo monta päivää olivat olleet hänen huoneessansa. Sitten hän istuutui pöydän ääreen.
Syvälle nojatuoliin vaipuneena hän alkoi kirjoittaa. Kirja, jota käytti aluksena, oli hänellä polvillansa, paperi kirjalla. Raappien ja väkinäisesti piirsi hanhenkynä suuria, jäykkiä kirjaimia valkoiselle paperille. Henriika ei ollut tottumaton kirjoittamaan, mutta tänään lienee tuo tehtävä tuntunut hänestä vallan vaikealta, sillä hänen korkea otsansa kävi hieman kosteaksi, piirre hänen huulillansa ilmaisi kovaa tuskaa, ja saatuaan aina muutaman rivin valmiiksi hän sulki silmänsä tai joi ahnain siemauksin vieressään olevasta vesiastiasta.