— Teidän armonne huolehtii aivan tarpeettomasti. Kuulkaamme toki ensin, mitä lääkäri sanoo.
— Minä en tahdo häntä kuulla, minä en voi sietää ruttoa enkä rokkoa. Menkää heti alas, Belotti, ja antakaa varustaa kantotuoli. Tuolla takarakennuksessa on vanha vierashuone tyhjänä.
— Mutta, teidän armonne, siellähän on niin ummehtunutta ja kosteata, että pohjoiseen oleva seinä on aivan homeessa.
— Antakaa siellä sitten tuulettaa ja puhdistaa. Miksi te vitkastelette?
Teidän on toteltava. Ymmärrättekö, hyvä herra?
— Teidän armonne sairaalle veljentyttärelle tuo vierashuone ei kelpaa, vastasi Belotti kohteliaasti, mutta varmasti.
— Vai ei? Oikeinko totta? kysyi neiti pilkallisesti. — Mene alas,
Denise, ja käske tuoda kantotuoli. Onko teillä vielä mitä sanottavaa,
Belotti?
— Kyllä, vastasi italialainen vapisevalla äänellä. — Minä pyydän, armollinen neiti, saada eron.
— Palveluksestaniko?
— Niin palveluksestanne, jos teidän armonne sallii.
Vanha nainen vavahti, puristi lujasti viuhkaa molemmin käsin ja sanoi: