Moor oli iloissaan — oikein sydämen pohjasta ja hän sen myös lausui ilmi, mutta hän tunsi kuitenkin vihlovaa tuskaa ja kun parooni yksinkertaisella ylevällä tavallansa hänelle lausui kiitokset siitä uskollisesta ystävyydestä, jota hän oli aina osottanut Sofonisbaa ja hänen siskojansa kohtaan, ja sitte kertoi miten armollisesti kuningatar oli pannut heidän kätensä yhteen, kuunteli hän sitä vaan puolella korvalla, sillä häntä vaivasi monta epäilystä ja pahaa aavistusta.
Oliko Sofonisba sydämensä pohjasta antanut myöntävän vastauksen, vai oliko hän tehnyt raskaan uhrauksen Moorin turvallisuuden hyväksi? Kenties hän tämän arvokkaan miehen sivulla löysi oikean onnensa, mutta miksi hän nyt, juuri nyt antoi myöntymyksensä? — Ja nyt hän äkkiä tuli ajatelleeksi, että leski, markiisitar Romero, suurinkvisitorin kaikkivoipa ystävätär, oli don Fabbrizion sisar.
Sofonisba oli antanut sulhonsa puhua; mutta kun ovet oli avattu kirkkaasti valaistuun vastaanottohuoneeseen ja vahakynttilät sytytetty atelieerissa, niin ei tyttö kauvemmin voinut kestää sitä pakkoa, jonka hän oli ottanut päällensä, vaan kuiskasi maalarille nopeasti ja kiihtyneenä:
"Poistakaa palvelijat, sulkekaa atelieeri ja seuratkaa meitä."
Moor teki niinkuin tyttö käski ja hän sekä parooni tottelivat häntä mielellään kun hän heitä kehotti tarkastelemaan, ettei ketään asiaan kuulumatonta ollut viereisissä huoneissa. Hän nosti itse varjostimia ja tutki uunienkin pesät.
Niin kalpeana ei taiteilija ollut häntä usein nähnyt. Kykenemättä pitämään kasvojensa jäntereitä, olkapäitänsä ja käsiänsä hiljaa, asettui tyttö keskelle huonetta, viittasi molemmille miehille, että he lähestyisivät, asetti viuhkan suunsa eteen ja lausui matalalla äänellä:
"Don Fabbrizio ja minä olemme nyt yksi. Jumala kuulee minua. Te, mestari, olette suuressa vaarassa ja teitä ympäröivät kuuntelijat. He ovat saaneet tiedon siitä mitä eilen tapahtui. Se on joka miehen suussa. Sulhoni on hankkinut tietoja. Teitä vastaan on tehty syytös. Ilmiantajat sanovat teitä kerettiläiseksi noitamieheksi, joka on noitunut kuninkaan. Huomenna tai ylihuomenna he teidät vangitsevat. Kuningas on hirvittävällä päällä. Lähettiläs on julkisesti häneltä kysynyt onko totta, että hän eilen on teidän atelieerissanne kärsinyt mielettömän solvauksen. Onko kaikki järjestyksessä? Voitteko paeta?"
Moor nyökkäsi myöntävästi.
"No hyvä", keskeytti parooni morsiamensa puheen, "sitte minä pyydän teitä kuulemaan minua. Minä olen hankkinut virkavapautta matkustaakseni Sisiliaan siellä pyytämään isäni siunausta. Minusta ei ole helppoa nyt, juuri kun lämpimimmät toiveeni ovat toteutumaisillaan, erota onnestani; mutta Sofonisballa on valta käskeä ja minun on totteleminen. Minä tottelenkin mielelläni, sillä jos onnistun pelastamaan teidät, niin uusi kaunis tähti kaunistaa muistojeni taivasta."
"Pian, pian", pyysi Sofonisba tarttuen lujasti tuolin selkään. "Te tottelette, mestari, sitä pyydän ja käsken!"