Moor teki kumarruksen ja don Fabbrizio jatkoi:
"Kello neljä huomisaamuna lähdemme liikkeelle. Sen sijaan, että olisimme vaihettaneet lemmen lupauksia, olemme pitäneet sotaneuvottelua. Kaikki on mietitty. Tunnin kuluttua minun palvelijani tulevat pyytämään morsiameni muotokuvaa; maalauksen asemesta pannaan laatikkoon teidän matkatavaranne. Ennen puoliyötä te tulette minun luokseni. Minulla on passi itselleni, kuudelle palvelijalle, matkamarsalkalle ja kappalaiselle. Pater Clemente jää tarkoin kätkettynä piiloon sisareni luo, te seuraatte minua papin puvussa. Saammeko teidän suostumuksenne?"
"Kiitollisen sydämen kaikella liikutuksella, mutta —"
"Mutta mitä?"
"Minulla on vanha palvelijani ja oppilaani Ulrik Navarrete."
"Vanhus on vaitelias, don Fabbrizio!" virkkoi Sofonisba. "Jos tykkänään kieltää hänet puhumasta mitään — hän on mestarille välttämättömän tarpeellinen."
"Niin hän seuratkoon teitä", sanoi parooni. "Mitä tulee Navarreteen, niin hänen täytyy auttaa meitä turvaamaan teidän pakoanne ja johtamaan takaa-ajajat väärille jälille. Kuningas on teille lahjottanut matkarattaat. Kello puoli kaksitoista annatte valjastaa niiden eteen ja ajatte niissä pois Alkazarista. Meidän linnamme edustalla nousette pois ja jäätte minun luokseni. Navarrete, jonka jokainen tuntee, jää vaunuihin ja jatkaa matkaa Burgosiin päin niin pitkälle kuin pääsee. Parempaa syöttiä kuin hän ei voi ajatella ja sitäpaitse hän on reipas ja oiva ratsastaja. Antakaa hänelle oma hevosenne, andalusialainen ratsunne. Jos vahti hänet saavuttaa —"
Tässä Moor keskeytti paroonin puheen ja sanoi jyrkästi ja vakavasti:
"Minun vanhuuteni on liian kalliisti maksettu hänen nuorella hengellään. Minä pyydän teitä luopumaan tästä osasta suunnitelmassanne."
"Se on mahdotonta!" huudahti sisilialainen. "Meidän käytettävissämme on vaan muutama tunti ja jolleivät he aja häntä takaa, niin he ovat meidän kintereillämme ja silloin te olette hukassa."