"Nouse ylös, sinä lurjus raukka! En minä sinulle ole suutuksissani."
Ja kun Ulrikki taas seisoi hänen edessään, suuteli hän häntä otsalle ja lisäsi:
"Sinun ja Sofonisban suhteen en ole erehtynyt! Te, don Fabbrizio, suljette Navarreten rouva markiisittaren suojaan ja ilmoitatte mitä me häneltä pyydämme! Hänelle tuskin olisi onneksi jos se menisi täytäntöön, mikä on seurauksena minun ajattelemattomuudestani ja hänen kevytmielisyydestään. Hyödyllistä on sovittaa mitä on rikkonut. Jos sinä Ulrikki pelastat minut, jos minä joudun perikatoon — yhtäkaikki sinä olet yhä edelleenkin uskollinen rakas oppilaani!"
Silloin Ulrikki itkien heittäysi mestarin rintaa vastaan, ja kun hän sai tietää mitä häneltä pyydettiin, niin hän loisti ilosta ja toimintahalusta ja sanoi, ettei mitään ihanampaa voisi hänelle tapahtua kuin että hän saisi kuolla mestarin puolesta.
Kun kello linnan kirkossa soitti iltarukoushetkeä, piti Sofonisban erota ystävästä, sillä hänen velvollisuutensa oli kuningattaren seurassa olla saapuvilla iltamessussa linnan kirkossa.
Don Fabbrizio kääntyi pois kun Moor Sofonisbalta otti jäähyväisiä.
"Jos tahdot minua onnelliseksi, niin tee hänet onnelliseksi", kuiskasi mestari tytölle, mutta tämä ei voinut vastata mitään, vaan ainoastaan nyökkäsi äänetönnä.
Sitte Moor veti hänet hiljaa puoleensa, suuteli häntä otsalle ja sanoi:
"Meillä on ankara ja kuitenkin lohduttava sana: jumalallista on rakastaa; vielä jumalallisempaa on itsensä hillitä. Ystäväksi olet tänään voittanut isän. Tervehdi siskojasi. Jumala sinua siunatkoon, lapsi."
"Ja sinua, sinua myöskin!" nyyhkytti tyttö.