Luostari-isä suostui yhtä tyytyväisenä kuin jos hän olisi saanut hyvinkin sydämellisen kutsun, ja kun hevoset ja renki olivat päässeet katon alle, seurasi hän isäntää työpajan viereiseen asuntoon ja pani satulapussin pöydälle.
"Kaikki on, mestari, kunnossa ja reilassa", virkkoi hän nauraen ja otti esille paistetun kanan ja nisuleivän. "Mutta miten on viinin laita? Jotakin lämmitystä minä tarvitsen, saatuani ratsastaessani niin paljon vettä selkääni. Olisiko teillä kellarissa tilkka tallella?"
"Ei ole, hyvä herra", vastasi seppä. Mutta heti sen jälkeen hän näytti muuttavan mielensä ja virkkoi: "Kyllä minä sentään voin tarjota Teille pikarillisen."
Hän avasi seinäkaapin ja kun luostari-isä hetkisen kuluttua tyhjensi ensimäisen pikarillisen, niin hänen suustaan pääsi pitkäveteinen sana "ah!" ja käsi silittelemällä seurasi viinikulauksen kulkua seisattuen vatsan tienoille varsin tyytyväisenä. Hänen huulensa maiskuttelivat vielä vähän aikaa tunnustellen mieluista jälkimakua; sitte hän suuret silmät vallan pyöreinä katseli seppää hyväntahtoisesti ja virkkoi veitikkamaisesti: "jos tämmöisiä rypäleitä kasvaa teidän havupuissanne, niin toivoisin, että hyvä Jumala olisi isä Noakille viiniköynnöksen asemasta lahjoittanut pikku petäjän. Pyhimysteni nimessä! arkkipiispalla ei ole parempaa pisaraa viinikellarissaan. Antakaa minulle vielä kulaus ja sanokaa keneltä saatte tätä ihanaa herran lahjaa?"
"Costa antoi minulle viinin."
"Noita, juutalainenko?" kysyi luostari-isä lykäten pois pikarin luotaan. "Niin, niin", jatkoi hän puoleksi totisesti puoleksi piloillaan, "kun asiata oikein ajattelee, niin sekin viini, jota käytettiin ensimäisessä pyhässä ehtoollisessa ja myös Kaanaan häissä sekä se rypäleen neste, jolla kuningas David itseään virkisti, oli kerran ollut juutalaisen kellarissa."
Benediktus-isä oli odottanut että talon isäntä olisi hymyilyllä tai hyväksyvällä sanalla hänelle vastannut, mutta sepän parrakkaat kasvot pysyivät liikkumattomina kuin kuolleen ihmisen.
Luostari-isä oli vähemmin leikillisen näköinen jatkaessaan puhetta:
"Nauttikaa toki, mestari, itsekin pikarillinen. Kohtuullisesti nauttien viini tekee ihmisen iloiseksi, ja te minusta ette näytä tyytyväisen näköiseltä. Elämässänne ei kaikki ole käynyt toivomuksienne mukaan; mutta kullakin ihmisellä on ristinsä kannettavana, ja Te, Tehän olette Aatami, niinpä Teidänkin ristinne on tullut Eevalta."
Luostari-isän näin puhuessa oli seppä ottanut kätensä pois partaselta leuvaltaan ja muutteli karvalakkiansa sinne tänne kaljulla päälaellaan. Katkeran äreä vastaus jo oli hänen huulillaan kun hän äkkiä huomasi Ulrikin, joka ällistyneenä oli seisattunut kynnykselle. Poika ei vielä milloinkaan ollut nähnyt vierasta isän pöydän ääressä, paitse tohtori Costaa; mutta hän toipui pian hämmästyksestään, astui esille ja suuteli luostari-isän kättä. Munkki sivelsi kauniin pojan leukaa, taivutti leikillisenä hänen päätään taaksepäin, katsoi myös Aatamiin ja huudahti sitte: "Suun, nenän ja silmät on hän saanut vaimoltanne, mutta otsa ja pää ovat saman muotoiset kuin Teilläkin."