"Tahdon kyllä siitä puhua. Onko ennen kummempaa kuultu? Kastettu kristitty, joka lähettää oman poikansa opetettavaksi uskottoman sielunturmelijan luo!"
"Kuulkaapas pater! — — —"
"Ei, Teidän pitää kuulla, Teidän, joka olette valinnut uskottoman sielunturmelijan opettajaksi pojallenne. Niin minä sanoin, ja se Teidän pitää kuulla! Tiedättekö mitä se merkitsee? Se on synnin tekemistä Pyhää Henkeä vastaan, pahin kaikista synneistä. Mikä kauhistus! Tällainen syntitaakka hartioillanne, Te mestari, huonosti selviydytte rippituolissa!"
"Eipä niinkään syntikuormaa eikä mitään kauhistusta!" vastasi seppä uhalla.
Nyt syöksi veri luostari-isän poskille ja uhkaavana hän tiuskasi:
"Vai niin, herra mestari! Tuomiokapituli, sen parempi Teille, on Teitä opettava asiata paremmin arvostelemaan. Antakaa pojan tauota käymästä juutalaisen luona, sillä muutoin — — —"
"Muutoin?" matki seppä tuiman vakavasti katsoen munkkia kasvoihin.
Tämä mutisti suutaan nyrpistäen huuliaan vielä syvemmälle ja silmänräpäyksen vaitiolon jälkeen hän sanoi:
"Muutoin tulee kirkon kirous ja oikeutettu rangaistus Teidän ja juutalaisen päälle. Neuvo neuvosta. Hengellinen sääty on tullut liian hellätuntoiseksi, emmekä isoon aikaan ole muille varoitukseksi polttanut yhtään juutalaista."
Näillä sanoilla oli tehokas vaikutus. Seppä oli kyllä rohkea mies, mutta luostari-isä uhkasi sellaisilla asioilla, joita vastaan hän, seppä, tunsi itsensä yhtä voimattomaksi kuin myrskyn voimaa tai pilvistä syöksevää salamaa vastaan. Suuri sieluntuska ilmestyi hänen kasvoihinsa ja hätäytyneenä hän torjuvasti ojentaen kätensä vierastaan vastaan huudahti: