Muutamalla viivalla hän piirtää hahmoviivat. Sitte hän tarttuu siveltimeen ja hänen kiireellisesti seottaessaan maaleja ja liikuttaessaan sivellintä, tuntuu ihan kuin Costa olisi seisonut ilmi elävänä hänen edessään kehottaen häntä maalaamaan hänen kuvansa.
Lempeän katseen tässä silmässä, hymyn tämän hienon suun ympärillä, kaiken tämän hän on näkevinänsä. Silmänräpäykset lentävät ohitse, minuutit rientävät pois, kuva pyöristyy ja muuttuu elävän näköiseksi. Hän vetäytyy takaperin maalaustelineen äärestä katsoakseen, mitä vielä puuttuu ja vielä kerran täydellä sydämellä kutsuakseen avuksi "sanaa"; silloin ovi avattiin ja nuoremman maalarin käsivarteen nojaten Tizian muiden taideniekkojen seurassa astuu atelieeriin.
Hän vilkasee pikaisesti kuvaa, katsahtaa maalaria ja hyväksyvästi hymyillen hän sitte lausuu: "Katsokaas vaan, katsokaas! Ei liiaksi juutalaisnaamaa ja koko apostoli! Paavali, taikka pitempitukkaisena ja vähän nuorempana vaikkapa Johannekseksi kelpaava. Hyvä, hyvin tehty, poikani!"
Hyvä, hyvin tehty! Näillä sanoilla oli Tizian aateloinut hänen työnsä ja ne kaikuivat vielä kuuluvasti hänen korvissaan ja sen ilon ylenpalttisuus, joka hänen mielensä täytti, uhkasi tulvia yli äyräittensä, kun ei sen vähempi henkilö kuin suuri Paolo Veronese kehotti häntä seuraavana lauvantaina ilmottautumaan hänen työhuoneeseensa hänen oppilaaksensa.
Hurmaantuneena, uuden toivon elähyttämänä hän heittäytyi gondooliin.
Siitä palatsista, jossa hän yhdessä de Soton kanssa asui, olivat kaikki ihmiset rientäneet ulos huvittelemaan. Kukapa kotiin jäisi laskiaistiistai-iltana?
Tyhjissä huoneissa tuntui hänestäkin liian ahtaalta.
Huomisaamuna alkoivat hiljaiset päivät, ensi lauvantaina hänelle alkaisi uusi hedelmää tuottava elämä totisen sanan, taiteen, jumalallisen taiteen palveluksessa. Tämän illan kuluessa, tämän yön hän tahtoi nauttia iloa, maistella sitä pohjaan asti. Tänä päivänä hän mielestään oli ansainnut oikeuden nauttia kaiken mailman ilot.
Markuksen tori oli valaistu kuin keskipäivällä, sillä siellä paloi tulisoihtuja, marshallitulia ja lamppuja, ja sileällä katukivityksellä tunkeili naamioituja niinkuin äärettömän suuren tanssisalin permannolla.
Meluava musiikki, äänekkäät naurun rähäkät, hiljaiset hellät kuiskaukset, suloiset tuoksut viehättäväin naisten aaltoilevista hiuksista lumosivat hänen aistimensa, jotka jo ennestään olivat menestyksestä ja ilosta sekaisin. Yltiöpäisen tavoin hän uhmaillen antautui seurustelemaan jokaisen kanssa ja kun hän aavisteli kauniiden kasvojen olevan naamarin takana, niin hän astui lähemmäksi tarttuen luutun kieliin, mikä hänellä leveässä purpuran värisessä nauhassa oli kaulassa ja vaati rakkautta hellällä lemmenlaululla.