Moni viuhkan huiskutus palkitsi tuota rohkeata ihailijaa, moni vihastunut katse tummista miehen silmistä häntä uhkasi.
Nyt kulki ihana majesteettinen nainen ohi pitäen kiinni rikkaasti puetun kavaljeerin käsivarresta.
Eikö se ollut kaunis Claudia, joka äskettäin rikkaan Grimanin nimessä oli menettänyt äärettömän suuret rahasummat pelipöydän ääressä ja joka häntä kehotti luonansa käymään myöhemmin laskiaisen aikaan?
Sehän se oli, hän ei voinut erehtyä ja nyt hän seurasi tuota paria kuin varjo ja tuli yhä rohkeammaksi, kuta vihaisemmin kavaljeeri häntä torjui poismenemään tuimasti häneen katsoen ja äreästi puhuen; sillä nainen ei lakannut ilmaisemasta, että hän tunsi hänet ja että Ulrikin leikinteko häntä huvitti.
Mutta aatelismies ei näyttänyt kärsivän tuollaista loukkaavaa leikintekoa. Keskellä Markuksen toria hän seisahtui, jätti irti naisen käsivarren samalla tehden ylenkatseellisen liikkeen ja sanoi:
"Ilveilijä tai minä, valitkaa kaunottareni!"
Silloin veneziatar nauroi äänekkäästi, tarttui Ulrikin käsivarteen ja virkkoi:
"Loppuosa laskiaistiistain-yöstä kuuluu teille, iloinen laulaja."
Ulrikki yhtyi hänen nauruunsa, otti soittokoneen irti kaulastaan ja ojensi sen ärsyttävällä liikkeellä kavaljeerille ja huudahti:
"Se olkoon teidän käytettävänänne, naamioitu; nyt olemme vaihettaneet osia. Mutta, minä pyydän, pitäkää sitä paremmin kiinni kuin naistanne."