"Kernaasti, kernaasti, jos Te vaan seuraatte mukanani!"
"Tänäpäivänä sanon ei! Kiitoksia! Tuolla tulee minun ritarini."
Ulrikki oli viipynyt ison aikaa poissa, mutta Claudia ei sitä ollut huomannut. Nyt hän teki kumarruksen herroille, tarjosi käsivartensa Claudialle ja heidän astuessaan alas portaita myöten hän tälle kuiskasi:
"Se naamioitu, joka äsken oli seurassasi, on minua viivyttänyt; ja tuolla — katsos vaan, tuolla hän nostetaan ylös. — Hän teki hyökkäyksen minua vastaan."
"Te olette — — Olisitteko te —"
"He tulivat oitis hänen avukseen. Hän syöksyi minua vastaan paljastettu miekka kädessä."
Claudia tempasi nopeasti käsivartensa hänen kainalostaan ja huudahti hiljaa ja hätäisenä:
"Pois, pois, onneton, ken hyvänsä oletkin! Hän oli Luigi Grimani, hän oli Grimani-suvun jäsen. Sinä olet hukassa, jos sinut saadaan kiinni. Pois, niin totta kuin henkesi on sinulle rakas, pois heti kohta!"
Niin loppui laskiaistiistai, joka nuorelle maalarille oli alkanut niin ihanasti. Tizianin sana: "Hyvä, hyvin tehty", ei enää kaikunut onnea ennustavana hänen korvissaan, mutta sitä äänekkäämmin kaikui tuon rahalla ostettavan naisen häpeällinen sana: "Pois, pois!"
De Soto odotti häntä saadakseen hänelle ilmottaa, miten suurta kiitosta hän oli kuullut Ulrikin taidenäytteestä Tizianin luona; mutta Ulrikki ei saanut kuulla siitä mitään, sillä hän ei sihteerille jättänyt kertomisen aikaa, eikä sihteerikään voinut muuta kuin uudistaa kauniin Claudian sanat: "Pois, pois", sekä auttaa häntä pakenemaan.