Päivällisen aikana tämä tuli, mutta ei tullut yksin, ja se joka kulki hänen edellään, ei ollut sen vähempi henkilö kuin kuningas.
Sykkivin sydämin ja sanaakaan sanomatta Ulrikki avasi atelieerin oven ja kumarsi syvään hallitsijan edessä; mutta tämä ei hänelle suonut edes silmäystäkään, vaan astui juhlallisen vakavasti maalauksen luo.
Coello veti syrjään peitteen, joka verhosi taulua ja pian kajahti kuninkaan huulilta tuo vihlaseva ivanauru, jota Ulrikki jo usein ennenkin oli kuullut hänen suustaan.
Sitte kuningas kääntyi Coellon puoleen ja sanoi harmistuneena ja kyllin äänekkäästi, niin että sanojen piti kuulua nuorelle taiteilijalle:
"Loukkaavaa! Häpäisevä, pilkallinen hutiluksen työ! Bakkuksen papitar armorikkaan Jumalan äidin puvussa. Entäs lapsi! Katsoppas sen sääriä! Jos tuo kasvaa täysi-ikäiseksi, niin voi hänestä tulla tanssimestari. Joka maalaa tuommoisen taulun, hän pysyköön maalista erossa. Talliin hän menköön, hevostalliin!"
Coello ei löytänyt sopivaa sanaa vastaukseksi, mutta kuningas vilkasi vielä taulua ja virkkoi sitte äkeissään: "Kristityn ihmisen työ, kristityn ihmisen! Mitä sellainen mato, joka tämän on tehnyt, tietää Jumalan äidistä, pyhästä neitsyestä, tahrattomasta liljasta, piikittömästä ruususta, siitä polkutiestä, jota myöten Jumala on tullut ihmisten luo, siitä tuskia kärsiväisestä, joka on mailman lunastanut kyynelillään, samoin kuin Kristus sen on tehnyt verellään! — Jo olen nähnyt kylliksi, enemmän kuin kylliksi! Escovedo odottaa minua ulkona! Kunniaportista saamme puhua huomenna!"
Filip lähti pois ja hovimaalari seurasi häntä ovelle.
Kun hän palasi atelieeriin, seisoi onneton nuorukainen entisellä paikallaan ja katsoa tuijotti perin liikutettuna kelvottomaksi julistettua työtään.
"Voi sua poikaparkaa!" sanoi Coello lähestyen häntä sääliväisenä, mutta
Ulrikki keskeytti hänet ja kysyi vaivaloisesti änkyttävin sanoin:
"Entäs Te? Te? Teidän arvostelunne!"