Aatami ei vastannut, vaan kävi edellä näyttäen tulta luostari-isälle ohjaten hänet siihen huoneeseen, missä seppä poikansa kanssa tavallisesti makasi. Vieraalle oli valmistettu hänen oma sänkynsä, johon oli levitetty puhtaat raidit. Ulrikki oli jo vuoteellaan ja näytti olevan nukuksissa.
"Meillä ei ole huonetta antaa Teille erikseen", virkkoi Aatami, osottaen samalla poikaansa. Mutta munkki oli tyytyväinen huonetoveriinsa ja kun isäntä oli jättänyt hänet, seisoi hän kauvan aikaa katsellen Ulrikin terveitä kauniita kasvoja.
Aatamin kertomus oli järkyttänyt hänen mieltänsä eikä hän heti ruvennut levolle, vaan astuskeli mietiskellen ja hiljaa, ettei poikaa häiritsisi, edestakaisin huoneessa.
Aatamilla tosiaan oli syytä olla juutalaiselle kiitollinen ja miksipä ei voisi löytyä hyvää juutalaista?
Munkki ajatteli patriarkkoja, Moosesta, Salomonia ja profeettoja. Ja eikös itse Vapahtajakin ja Johannes ja Paavali, jota hän rakasti kaikkien muiden apostolien edellä, olleet juutalaisten äitien lapsia ja kasvaneet juutalaisten keskuudessa? Ja Aatamilla, tuolla onnettomalla miesparalla, oli ollut liiaksikin paljon vastoinkäymisiä tässä mailmassa kärsittävänä; ja se joka luulee Jumalan hänet hyljänneen hän helposti jättäytyy pirun huostaan. Nyt oli hän saanut varotuksen ja nyt piti kerta kaikkiaan tulla loppu sopimattomasta menettelystä pojan kanssa. Mitä kaikkea poika saisikaan kuulla juutalaiselta, tällaisella ajalla, jolloin kerettiläisyys liikuskeli ylen ympäri kuin kiljuva leijona ja istuskeli joka tien vieressä houkuttelevana viettelijänä! Ainoastaan ihmetyön kautta oli tämä kaukainen laakso säilynyt harha-opilta, mutta talonpojat olivat jo osottaneet, etteivät he suoneet ritaristolle valtaa, kaupungille rikkaita tulolähteitä, hengelliselle säädylle Jumalan heille lahjottamaa valtaa ja maallisia rikkauksia. Isä Benediktus oli taipuvainen menettelemään lempeästi ja tällä kertaa säästämään juutalaisenkin, — mutta ainoastaan yhdellä ehdolla.
Riisuttuaan kaapunsa haeskeli hän seinässä naulaa, mihin hän sen ripustaisi ja huomasi silloin seinälistan päällä rivin laudanpalasia. Hän otti alas yhden niistä ja näki siihen piirustetun Aatamin tekemän suunnitelman taiteelliseksi kaivon ristikoksi. Vielä katsellessaan hän löysi lehmuspuisen taulun ja sitä valaistessaan tulisoihdulla hän hämmästyksestä säpsähti, sillä taulu esitti tosin huonosti piirustettua, mutta ihmeellisesti samannäköisen kuvan juutalaisesta, tohtori Costan pään.
Harmistuneena hän pudisti päätänsä, mutta otti kuitenkin kuvan kattolistalta, ja katseli tarkemmin tohtorin hienopiirteistä nenää ja otsan jalomuotoista kaarevuutta. Itsekseen hän mutisi muutamia käsittämättömiä sanoja; ja kun hän viimein huolimattomasti pani tuon vaatimattoman taideteoksen takaisin paikoilleen, niin hänen nuori huonetoverinsa heräsi ja melkein kerskaten sanoi:
"Herra luostari-isä, minä olen itse sen piirustanut."
"Hurskas sepän poika, sinun kaltaisesi, poikani, voisi keksiä parempiakin esineitä partaaksensa", vastasi munkki. "Nyt sinun pitää nukkua, ja huomisaamuna varhain nouset ylös isääsi auttamaan. Ymmärrätkös?"
Sitte hän äreästi käänsi pojan pään seinään päin ja se lempeä mieliala, jonka sepän kertomus oli herättänyt, oli nyt kadonnut.