Hän kävi puettuna kapteenin univormuun, mutta sehän oli vaan koreutta, lapsen leikkiä eikä sen enempää. Olihan eräs iloinen kokkipoikakin kiinnittänyt kapteenin kypäritöyhdön korkeaan hattuunsa. Kenttä-eversti, useimmat kapteenit ja luutnantit olivat luopuneet sen jälkeen kuin suuri kapina oli Schouwenin saarella ja heidän sijoillaan oli nyt vänrikkejä, kersantteja ja majotusmestareita. Ylemmät upseerit olivat menneet Brysseliin ja kapinoiva sotajoukko kulki ilman päällikköä ristiin rastiin läpi Brabantin. Kahdenkolmatta kuukauden kuluessa ei ansaittua palkkaa ollut maksettu ja nyt nälkiintyneet rykmentit hakivat elatustaan missä löysivät.
Myöskin kaksi vuotta takaperin Mookerin nummen tappelun jälkeen oli armeija itse auttanut itseään ja silloin olivat samoin kuin usein ennenkin samallaisissa tilaisuuksissa alemmat upseerit kapinoivassa joukossa valinneet eleetön. Ulrikki oli siihen aikaan maannut sairaana pahasti haavoitettuna, mutta sotilaskapinan lopulla olivat monet hänelle sanoneet, ettei ketään muuta olisi valittu electoksi jos hän olisi ollut terveenä ja saapuvilla.
Nyt oli taas electon vaali tulossa ja siihen toimeen valitun piti olla kolmen tuhannen miehen päällikkönä, voitiinpa odottaa, että pian muitakin rykmenttejä ryhtyisi kapinaan. Sotajoukon komentaminen! Sepä oli valtaa, se oli korkeinta, sen saavuttaminen oli elämän arvoista.
Herenthalsin luona rykmentit asettuivat leiriin ja siellä piti vaali toimitettaman. Ulrikki oli ollut puheenjohtajana kun telttakadut järjestettiin, kun määrättiin paikat vaunuille, jotka piti asetettaman leirin ympäri ikäänkuin valliksi, kun sijoitettiin kanuunat vähimmän suojatuille paikoille ja siinä tilaisuudessa oli hän ensi kerran eläessään hillinnyt mielensä, osottaen lempeyttä ja anteeksiantavaisuutta missä hän paljo mieluummin olisi torunut. Hän oli kuumeentapaisessa touhussa, uni karkosi hänen silmistään; jokaisen sanan, mikä lausuttiin, luuli hän tarkottavan häntä ja hänen valitsemistaan.
Näiden päivien kuluessa hän oppi hymyilemään, vaikka hän olikin kiukuissaan, sekä lausumaan ystävällisiä sanoja vaikka kirous poltti hänen huuliaan. Ja sitäpaitse oli tärkeä, ettei hän saanut antaa kenenkään huomata mitään, ei kasvojen liikkeelläkään ilmaista mitä hänen mielessään liikkui ja mihin hän pyrki, ettei hän joutuisi pilkan alaiseksi jos hän ei vaalissa onnistuisikaan.
Vielä päivä, vielä yksi yö, niin hän ehkä oli kohonnut sotapäälliköksi ja valloittaisi kuningaskunnan ja oli saapa koko mailman kauhistumaan. Kenties, ainoastaan kenties; sillä paitse häntä tavotteli toinenkin mies sotajoukon päällikkyyttä käyttäen vaarallisia keinoja.
Se mies oli kersanttimajuri ja majotusmestari Zorillo, oivallinen ja hyvässä arvossa pidetty soturi, joka oli valittu electoksi Mookerin nummella tapahtuneen tappelun jälkeen, mutta ensimäisen vakavamman vastuksen häntä kohdatessa oli hän vapaaehtoisesti luopunut kunniapaikaltaan.
Sanottiin, että hän oli sen tehnyt vaimonsa kehotuksesta, ja tämä vaimo oli myös Ulrikin vaarallisin vastustaja.
Zorillo oli toisessa rykmentissä kuin Ulrikki; mutta tämä oli jo kauvan tuntenut hänet ja hänen naiskumppaninsa "leirisibyllan".
Majotusmestarin teltassa anniskeltiin viiniä, ja ennen kapinan syttymistä oli sama teltta ollut upseerien ja kappalaisten kokoontumispaikkana.