Hän iski silmää veitikkamaisesti Ulrikille älykkäillä silmillään ja kuiskasi hänelle:
"Kyllä minä osaan pitää suuni kiinnikin, jos niin tarvitaan. Olettepa Te korkealle pyrkivä mies! Schwabilainen näiden jäykkäniskaisten junkkarien johtajaksi! Mutta pitäkää nyt vaarin, miten minä Teitä autan."
"Mikä Teillä onkaan mielessänne?" kysyi Ulrikki; mutta Hans Eitelfritz oli jo nostanut korkealle ison pikarin ja sysännyt sen pöytään niin kiivaasti, että pöytä horjui. Sitte hän löi nyrkillään pöytään ja kun espanjalaiset kääntyivät katsomaan häneen, niin hän huusi heidän kielellään:
"Niin, silloin olikin oivallista, Caballero Navarrete. Teidän sukulaisenne, jalosukuinen Conde, siellä Kastiiliassa, tiedättehän, ja Condesa ja vielä Condesilla! Pelkkää oivallista väkeä! Vieläkö muistatte herra isänne tallissa sitä sysimustaa oritta, jolla oli lumivalkoinen häntä? Entäs vanhaa renkiä Enriqveä? Ei koko Kastiiliassa ollut kenelläkään pitempää nenää kuin hänellä. Minä näin kerran Burgosissa yksinäisen pitkän varjon kääntyvän kadun kulmassa ja vasta kahden minuutin kuluttua tuli ensin nenä ja sitte vanha Enriqve."
"Kyllä muistan", vastasi Ulrikki, joka aavisti soturin tarkotuksen, "mutta onpa nyt jo tullut myöhä meidän jutellessamme; lähtekäämme liikkeelle!"
Sibylla ei ollut kuullut mitään heidän keskinäisistä kuiskutuksistaan, mutta hän aavisti mitä vääpeli tarkotti meluavalla puheellaan. Kun tämä hitaasti nousi seisoalle, laski hän lapsen koppaan, henkäsi syvään, painoi kätensä silmänräpäykseksi lujasti silmilleen ja meni sitte suoraan poikansa luo.
<tb>
Oliko Florette saanut Sibyllan nimen tosiaankin korteista ennustamistaitonsa vuoksi vai älykkäisyytensäkö takia, sitä hän ei itsekään tietänyt. Jo kaksitoista vuotta sitte, ollessaan vielä vallonilaisen kapteeni Grandgagnagen rakastajattarena, oli hän sen nimen äkkiä saanut tietämättä oikein miten ja keneltä. Ennustustaidon oli hän oppinut eräältä merikapteenin leskeltä, jonka luona hän oli kauvan asunut.
Kun hänen äänensä oli tullut terävämmäksi ja heikommaksi, niin hän oli ruvennut ennustajaksi tullakseen huomatuksi ja saavuttaakseen arvoa ja hänen herkkä luonteensa, hänen kunnianhimonsa ja se ihmistuntemus, jonka hän oli saavuttanut leirissä ja kulkiessaan maasta maahan, auttoivat häntä saamaan toimeen erinomaisia tuloksia tällä ihmeellisellä taidolla.
Korkeimmatkin sotapäälliköt olivat tarkkaavaisuus jännitettynä istuneet hänen korttiensa ääressä kuunnellen hänen ennustuslauseitaan ja Zorillo, jonka rakastajattarena hän nyt oli ollut kymmenen vuotta, sai kiittää hänen vaikutusvaltaansa siitä, ettei hän viime kapinan jälkeen ollut menettänyt majotusmestarin tointansa.