"Mitä se teitä liikuttaa?"
"Minun täytyy se kumminkin tietää."
"Ei maar! Mitä minun äitiini tulee, niin se on liian hyvää tämmöisiin vehkeisiin."
"Oh", sanoi Sibylla katsoen häneen sellaisella katseella, että Ulrikki sitä peljästyi. Sitte hän ääneti lateli pöydälle jälellä olevat kortit ja kysyi: "Tahdotteko kuulla jotakin morsiamesta?"
"Ei mulla ole sellaista. Mutta kylläpä te minua katselette! Oletteko kyllästynyt Zorilloon? Minusta ei ole rakastajaksi."
Sibyllaa vähän pöyristytti ja hänen iloiset kasvonsa taas saivat vanhan ulkonäön, niin vanhan ja uupuneen näön, että Ulrikin tuli häntä sääli. Mutta nainen pian tointui jälleen ja jatkoi:
"Voi toki mitä puhuttekaan! Mutta tehkää nyt hyvin ja lausukaa itse kysymyksenne."
"Mistä minä olen kotoisin?"
"Metsäisestä vuoriseudusta Saksasta."
"Vai niin! Ja mitä tiedätte isästäni?"