Nämä sanat lausuttiin levottomalla mielellä ja ne kaikuivat niin sydämellisiltä ja lämpimiltä. Ne sattuivat syvälle Floretten sydämeen ja intohimoisella liikutuksella hän tarttui Zorillon käsiin, suuteli niitä ja huudahti:
"Kiitos, Pasqvale, rakkaudestasi ja kaikesta. En sitä koskaan unhota, tapahtukoon mitä hyvänsä. Riennä, riennä; rumpu pärisee taas."
Mies luuli hänen puhelevan kuumeen houreissa ja pyysi häntä rauhoittumaan; sitte hän lähti teltasta ja lähti sille paikalle, missä vaali piti toimitettaman.
Kun Flora jäi yksin, heittäysi hän pyhän neitsyen kuvan eteen polvilleen, mutta hän ei tiennyt oliko oikein rukoilla pojalle sellaista virkaa, joka oli ollut onnettomuudeksi niin monelle ja kun hän rukoili pyhää neitsyttä antamaan hänelle voimaa jättääksensä rakastettunsa, niin se hänen mielestänsä oli aivan kuin petos Pasqvalea kohtaan.
Hänen ajatuksensa sekaantuivat ja hän ei kyennyt rukoilemaan. Hänen häilyvä mielensä horjahti korkeimmasta vähäpätöiseen ja hän sieppasi korttipakan katsoaksensa yhdistikö kohtalo hänet Zorilloon vai Ulrikkiinko ja herttakymppi — se oli hän itse — joutui aivan patasotamiehen viereen, joka oli Pasqvale. Levottomalla mielellä hän kokosi taas kortit ja väliäpitämättä korttien ennustuslauseesta hän päätti seurata poikaansa.
Leirissä sillä välin rummut jyrisivät ja torvet toitottivat ja kokoontuneen sotajoukon keskuudesta puheet ja huudot kaikuivat kuin kaukainen meren aaltojen kohina.
Taasen kajahti torven toitotus ja hän kokosi ajatuksensa ja rupesi kuuntelemaan. Hän luuli kuulevansa Ulrikin äänen. Hänen sydämensä sykkiminen esti häneltä hengityksen. Ulos hänen täytyi lähteä, myöskin kuulemaan mitä tapahtui. Nopeasti hän pyyhkäsi valkoiset hiukset otsaltaan, heitti liinan päähänsä ja kiiruhti läpi leirin vaalipaikalle.
Hiekkavallilla tykkien välissä olivat kapinan johtajat ja keskellä eturiviä, toisten edellä seisoi hänen poikansa puhuen kansalle.
Vaali horjui hänen ja Zorillon välillä.
Ulrikki oli jo kauvan puhunut. Hänen poskensa hehkuivat ja päässänsä kullattu kypäri, hiuskiharat liehuen hän oli niin miehuullisen, niin sotaisen kaunis, että Floran sydän heltyi ja niinkuin yö kirkastuu kun mustat pilvet hajaantuvat ja kuu voitollisena tulee näkyviin, niin yht'äkkiä äidin rakkaus ja äidin ylpeys voittivat tuskan ja levottomuuden.