Mikä onni kun sai taas omistaa poikansa ja vastaanottaa hänen rakkautensa! Missä olisi ollut hellätuntoisempi poika, missä rakkaampi koti kuin hänen kotinsa? Saaliina anastetut samettiset ja brokaadivaatteiset puvut, jotka olivat olleet vapaaherratar Hiérgesin omat, olivat joutuneet electolle. Kuinka nuorelta Florette näytti niihin puettuna! Katsoessaan peiliin tämä hämmästyi omaa ulkonäköänsä.
Vapaaherran tallissa oli löydetty kaksi kaunista ratsuhevosta ja kallisarvoisia satuloita ja suitsia. Ulrikki oli sen maininnut äidilleen, jonka mieli heti rupesi tekemään lähteä ratsastamaan pojan kanssa samoin kuin hän oli ratsastellut Grandgagnagen kanssa; ja kun hän sitte pojan rinnalla ratsasti, puettuna pitkään sametti-leninkiin, heiluvat sulkatöyhdöt komeassa hatussa, niin hän huomasi pian miten vihamieliset porvaritkin ja heidän naisensa ihmetellen katselivat heidän jälkeensä. Kaunis näkö olikin kun komea soturi, täynnä voimaa ja itsetietoisuutta, virkun hevosen seljässä ratsasti kauniin naisen vieressä, jolla oli valkonen tukka ja jonka silmistä loisti reipas elämänhalu.
Zorillo tuli usein heitä vastaan kun he karauttivat raatihuoneen ohi ja silloin Florette aina ystävällisesti teki hänelle tervehdyksen ratsuvitsalla; mutta Zorillo tahallaan katsoi sivulle tai vastasi kylmästi hänen tervehdykseensä kun hän ei voinut olla vastaamatta.
Tämä syvästi loukkasi Florettea ja hänen ollessaan yksinänsä tapahtui usein, että hän lyyhistyi kokoon, vanhentuneen ja väsyneen näköisenä katsoa tuijottaen maahan. Mutta Ulrikin tulo virkisti ja nuorensi hänet pian.
Mitä poika eläessään oli kokenut, mikä oli liikuttanut hänen sydäntään ja sieluaan, sen äiti nyt tunsi ja tiesi nyt välttää pojan vastustamista kun tämä väitti, että valta oli suurin mailmassa.
Vähäpätöisiin seikkailuihin Aalstissa ei eleetön korkealle pyrkivä mieli voinut tyytyä. Brysselistä oli tullut pannajulistus kapinallisia vastaan, mutta kuninkaalla ei ollut mitään tekemistä sen toimen kanssa; häpeällisen julistuksen tarkotuksena oli vaan alankomaalaisten kirkujain suun tukkeaminen ja heidän piti vielä kalliisti maksaa suunsa pieksäminen! Oli jotain suurempaa tekeillä! Sen aikuista Antwerpeniä oli mainittu koko Intiaksi, joka oli yhteen kaupunkiin koottu, ja nyt ei ollut sen vähempi kysymyksessä kuin tämän rikkauden pesäpaikan sieppaaminen kapinallisten käsiin ja koko espanjalaisten armeija Alankomailla oli hankkeissa seurata Aalstissa olevien rykmenttien esimerkkiä.
Äiti oli pojan ystävä ja neuvonantaja. Mihin tärkeämpään toimeen hän ryhtyi, siihen hän ensin kuulusteli äitinsä mielipidettä ja usein hän oman mielipiteensä hylkäsi kuultuansa äidin neuvon. Tällainen osallisuus suurten asiain ohjaamisessa sai Sibyllan kekseliäälle älylle miettimistä. Kun jossakin asiassa syyt ja vastasyyt joutuivat tasapainoon, saman arvoisiksi, asetteli hän kortit pöydälle ja niiden ennustus silloin tavallisesti ratkaisi asian. Näiden kahden ajatus- ja toiminta-tapaan ei vaikuttanut mikään korkeampi päämäärä, ei mikään halu vaikuttaa hyvää ja suuremmoista laajempiin piireihin.
Mitäpä heitä liikutti, että tuhansien ihmisten onni tai onnettomuus riippui heidän päätöksestään. Kuolettava ase heidän käsissään oli vaan kallisarvoinen kapine, josta iloitaan ja jolla otetaan alas hedelmät puusta.
Don Juanin sanan, että valta on viljavainio, näki Ulrikki nyt jo toteenkäyneen, sillä olihan Aalstissa paljon täysinäisiä tähkäpäitä heidän poimia.
Sotamiehen lasta, jonka Flora oli ottanut mukaansa poikansa luo, hoiteli hän niinkuin ennenkin äidillisellä huolella, mutta olkipahnoilla syntynyt lapsi oli nyt puettuna hienoon palttinaan ja pitseihin ja muihin kummallisesti mietittyihin koristuksiin. Lapsi oli hänelle tarpeellinen, sillä kun hän pitkäin tuntien kuluessa aamupäivillä, jolloin Ulrikki tavallisesti oli ulkona, liian kipeästi tunsi synkkien ajatusten vaivaavan, niin hän puuhasi hoitaen tuota avutonta olentoa.