Rouva näytti hänelle valkeata hänen etsiessään ja ravisti päätään nähdessään tavarain epäjärjestystä, joita electo penkosi.
Ulrikki oli tullut kirstun pohjaan asti. Siellä hän ensin löysi kallisarvoisen kaulakoristeen, jonka Zorillo oli sotasaaliina ottanut ja antanut Florettelie säästönä käytettäväksi jos hätä ja puute tulisi. Sen Ulrikki otti antaakseen Ruthille. Vieressä oli paketti, yhteen sidottu punasella silkkinauhalla ja siinä oli pieni lapsenpaita, korea nukke ja kapea kultasormus, hänen kihlasormuksensa! Sen oli Florette saanut hänen isältään, se näkyi vuosiluvusta ja paita sekä nukke olivat muistoja hänestä, äidin armaasta pojasta.
Näitä esineitä hän katseli, muutti toisesta kädestä toiseen ja äkkiä hänen sydämensä tuli ylen täyteen ja pitämättä lukua vanhasta naisesta, joka häntä katseli, itki hän hiljaa itsekseen ja huudahti: "äiti, rakas äiti!"
Silloin hän tunsi käden hiljaa koskevan olkapäähänsä ja ystävällinen naisen ääni virkkoi: "Miesraukka, miesraukka! Niin, hän oli rakastettava nainen ja äiti, hän oli äiti — sehän jo riittää!"
Kyyneleet silmissä electo nyökkäsi eukolle, ja kun tämä vielä kerran lempeästi ja sydämellisellä osanotolla virkkoi "miesraukka", niin tämä hänestä kuului mieluisemmalta kuin meluavin kunnianosotus, jota koskaan oli huudettu hänen kunniallensa ja vallallensa.
Yhdeksäskolmatta luku.
Seuraavana päivänä Ulrikki palvelijainsa avulla pani kokoon tavaroitansa. Silloin kuului rumpujen ja torvien ääntä, toitotuksia ja hurraahuutoja kadulla ja kun hän meni akkunan luo, niin hän näki koko kapinallisten sotajoukon marssivan esiin paraatipuvuissa.
Hänen asuntonsa edustalla lippukunnat järjestettiin riveihin, hurjan kiivaasti kaikui huutoja ja soittoa akkunaruutuja vastaan ja nyt upseerit tunkivat hänen asuntoonsa ojentaen hänelle miekkansa ja vannoivat hänelle uskollisuutta kuolemaan asti sekä pyysivät häntä pysymään heidän päällikkönänsä.
Silloin hänelle selvisi, ettei valtaa kuitenkaan voida viskata pois arvottomana, mitättömänä ja tyhjänä. Hänen kiusaantunut sydämensä tuli liikutetuksi ja kunnianhimon veltostuneet siivet levisivät taas uudella voimalla.
Hän torui ja pauhasi, mutta myöntyi kuitenkin, ja kun Ortis polvillaan hänelle ojensi komentokapulan, niin hän vastaanotti sen.