"Eikö hän tahdo mitään tietää minusta?" huudahti Ulrikki. "Onko hän mieletön? Mitä minä olen rikkonut häntä vastaan, mitä hän tahtoo —"
"Hän tietää, että sinä olet Navarrete, electo Herenthalsista, Aalstin mies ja sentähden —"
"Sentähden?"
"Niin. Näetkös Ulrikki, jos on niinkuin sinä kuuluisa mies, niin hän näkyy pitkäin matkojen päähän ja kaikki mitä hän tekee, siitä huudetaan ja kaiku kertoo sen kaikilla kaduilla ja kujilla."
"Minun kunniakseni Jumalan ja ihmisten edessä."
"Jumalanko edessä? Onhan se mahdollista; espanjalaisten mielestä kyllä varmaan. Mitä minuun itseeni tulee — olinhan minä itse lippua seuraamassa; minä sanoisin sinua uljaaksi soturiksi; mutta — älä pane pahaksesi — Te olette tässä maassa pitäneet kauheata elämää. Ovathan alankomaalaisetkin ihmisiä."
"Kapinallisia he ovat, uskosta luopuneita kerettiläisiä!"
"Ole varovainen puheessasi, ettet solvaisi omaa isääsi. Hänen uskonsa on huonolla kannalla. Muuan saarnamies, jonka hän tapasi jossakin majatalossa tänne paetessaan, on hänet houkutellut raamattua lukemaan. Monet seikat, jotka kirkko tuomitsee, ovat hänelle pyhiä. Alankomaalaiset ovat hänen mielestään jaloa vapaata kansaa. Teidän kuningastanne Filipiä hän pitää hirmuvaltiaana, sortajana ja säälimättömänä murhaajana. Te, jotka olette palvelleet häntä ja Alban herttuaa — Te olette hänen mielestänsä — mutta en minä tahdo mieltäsi loukata —"
"Mitä me muka olisimme, minä tahdon sen kuulla!"
"Ei, ei, siitä ei olisi hyötyä. Lyhyesti sanoen, mestarin mielestä espanjalainen sotajoukko on maanvaiva."